Kaksipäisen kotkan varjossa
Tammikuu 6th, 2008 by kimmeli
Tämä elokuva kuuluu suosikkeihini! Olipa kaikki kritiikot ja hienohelmat, akateemiset mitä tahansa! Kävin se katsomassa heti elokuvissa ja kun se oli mahdollista, lainasin DVD:n. Vähän aikaa sitten se tuli telsusta.
Se on Timo Koivusalon elokuva ja en ymmärrä, miksi ei voida myöntää sen herran lahjakkuutta? Onko se supisuomalainen penseys ja kateus, että ei voi antaa kiitosta ihmiselle, joka sen ansaitsee… Olen tykännyt kaikista hänen elokuvistaan.
Koivusalo on myös säveltäjä ja sanoittaja ja ei ollenkaan huono, senhän todisti jo Kuurankukka. Olen nyt kuunnellut CD:tä ed. mainitusta elokuvan musiikista, joka on niiiiin ihana! Ylitse muiden nousee Kuule kun pyydän-kappale jonka kuunteleminen nostattaa pintaan muistoja ja sen myötä kyyneleitä…
“Pyydän pois ettet veisi rakkaintain
aikaa niin pienen hetken toivon vain
On sinun vallassasi iankaikkinen
nyt pienen tuokion vain sitä tarvitsen…
Tämä kohta lauletaan kirkossa, rukouksena ja minun muistoistani nousee aika(-99), kun mieheni lähti…Jos minä olisin rukoillut otenkin noin, olisinko voinut pitää hänet edes vähän kauemmin…
- Posted in Elokuva
Tammikuu 6th, 2008 at 14.00
Enpä ole elokuvaa nähnyt. Muutoin Koivusalon tuotantoa kyllä katsellut. Se, mikä hänen henkilöelokuvissaan ärsytti, oli niiden samankaltaisuus: jokainen alkoi päähenkilön hautajaisista.
Tammikuu 6th, 2008 at 15.21
Minä ajattelen elokuvaa aina kokonaisuutena ja jos se koskettaa jollain lailla niin se on hyvä. Tässä elokuvassa laulut ja musiikki nousee ylitse muiden. Laulujen sävellykset ja sanoitukset ovat niin kauniita, etten voi kyllästyä niihin. Olen sen myös välittänyt Timo Koivusalolle:)
Tammikuu 6th, 2008 at 22.01
Tereh, Kinsku!
Mutta minäpä jotenkin taisin olla hengessä mukana, koska vuokrasin eilen Kaltevan tornin ja siinä sitten kriisissäni ktselin sen, kun en muutakaan voinut. Mietiskelin nimittäin omaa kaksijakosiuuttani: sitä kauhiata kuilua pienen tytön herkkyyksillä kulkevien tunteitteni kanssa ja paikoin hirvittävän kielellisen terävyyteni kanssa. Tässä on sellainen paketti, että voin taata miesten syöksyvän ennemmin sementtiin kuin ottavan tällaisen akan rinnalleen. Näin on. Ja itkuthan siitä seuraa, tulvaitkut kerta toisensa jälkeen, vaikka kuinak kävisi ilmi, etten ilkeyksissäni ketään ruuvaa enkä miekalla osoittele (vert.kuv. kielenkäytöstä). Niin, että ajattelin katsoa ihan oikeasti mieleltään jakautuneen ihmisen elämää Kaltevasta tornista. Sellaista omani ei koskaan ole, ei toki. Olen vain tahkonnut kieleni tähän kuntoon eikä sen kanssa enää tule toimeen pehmeämpään ilmaisuun tottuneiden kanssa. Nyyh. Kaikenlaista hintaa sitä saa maksaa unelmistaan: kun kynä terottuu, niin rakkaus ja kauniit ihmissuhteet lentävät ikkunasta ulos?
Koivusalo on mielestäni parantumaton romantikko (mikä ei ole huono asia), mutta erityisesti se, ettei hän noin vaan luovuta elokuvan tekemisen oikeuttaan pelkästään muille “paremmille draaman tekijöille” on ihailtavaa. Kunpa muutkaan eivät antaisi periksi! Kaikilla on oikeus ja vapaus ilmaisuun ja itsensä ja unelmiensa toteuttamiseen. Ihan kuin Kaltevan tornin miehelläkin. Ja mitä sitä niin helkkaristi kaikkea aina kritisoimaan, enpä ole itsekään edes yhden yhtä leffaa vielä tehnyt, ja tuskin teenkään kun en osaa, en.
p.s. Kävin naputtelemassa sitenkuten Vuodenvaihteen juttuni kasaan nyt Loppiaisena. Varoituksen sana: eipä ole vielä valmista tekstiä, mutta eka vedos kuitenkin.