Arkisto päivälle 1. Tammikuu, 2008

Sooloilua

kimmeli 1. Tammikuu, 2008

Tämän vuoden elokuvasesonki on avattu! Olin tänään katsomassa elokuvan SOOLOILUA. Se oli just niin ihana ja hauska kuin olin kuvitellut tai ehkä se oli pikkasen parempi. Odotuksiani se ei pettänyt. Olin jo aikaisemmin lukenut sen Katja Kallion kirjan ja K.K oli ollut itse myös käsikirjoittamassa elokuvaa. Kallio on itse melkoinen leffafriikki, joten se vaikutti elokuvassa, tarinassa, missä henkilöt olivat niin herkullisia.

Kari-Pekka Toivonen lunasti paikkansa vastustamattomana kapellimestarina. Olisipa sellaisia, mutta en tiedä kuin Esa-Pekka Salosen… Saija Lentonen oli niin raikas ja pirteä Emma. Loistavan työn Joelin äitinä teki Kristiina Elstelä. Koko tarina oli niin hauskan herkkä. Komiikan keinoin oli nostettu esiin vakavia asioita. Tykkäsin niin paljon, että voisin mennä katsomaan uudestaan.

Pesusieni

kimmeli 1. Tammikuu, 2008

thumb65f9097abfadba0450570799e37d5151.jpgMeidän vanha pesusieni oli tullut tiensä päähän ja heitin sen pois. Lähikaupassa muistin hankkia uuden, vaan ei ollutkaan sinistä?! Mikä neuvoksi? Keltaista ei ikinä, oli pakko ottaa se vaaleanpunainen:) Vähän kyllä arvelutti poikain reaktio…

Illalla saunassa…vanhempi sanoi heti, että hyi hitto! Nuorempi ei ollut moksiskaan. Sanoin kyllä, että tuleeko sinulle nyt “tyttömäinen” olo :))) No ei tule, kun on miesten suihkugeeliä ja jos tässä joku voi huonoti, niin se sieni! Jotta sillee.

Tänä aamuna tuli telsusta elokuva Pesusienestä. Voi herttinen sentään, piirrettyä actionia pesusienen seikkailuista. Menin takas sänkyyn lukemaan ja lapset katselivat sitä pesusientä…