Päivien Kimallusta

Joulukuu 9th, 2007 by kimmeli

Lusmupoikani on se, joka lusmuaa aina kaikista hommista, jonka tavarat jäävät minne sattuu ja ovat sitten kateissa. Reppu on lähes tulkoon keskellä eteisen lattiaa, samoin kengät ja kaikki muu. Hänelle kuuluvista kotihommista hän luistaa lahjomalla veljensä tai sisarensa.

Vaihdoin tänään lakanat, lusmupoikani sänkyyn, sillä hän ei tee sitä itse. Kerrossängyn ylimmäiseen kipeillä käsilläni laitoin puhtaita lakanoita ja mietin, miten saisin poikani tekemään sen itse? En keksi mitään keinoa ja olen aivan varma, että hän lahjoisi siihen hommaan pikkuveljensä. Sänky oli muuten täynnä pehmoleluja, joihin muistan moneenkin tarinan…on Manu, Viiru ja Kettu ja moni muu. Haluaisin siivota niistä osan jo pois, mutta en voinut. Kun poikani tulee kotiin, hän on todella onnellinen puhtaista lakanoista, joten se on palkitsevaa.

Poikani lusmuilu ei ole sitä, että hän jotenkin tahallaan jättäisi tavaroitaan sinne tänne tai jättäisi hommia hoitamatta. Se on luonteessa ja olen voimaton. Hän on muuten niin reipas ja hoitaa asiansa. Harrastaa ja on niin kovin iloinen ja hauska. Kun kerran olin väsyksissäni taas keränyt hänen tavaroitaan ja motkottanut siitä, kuinka hän aina vaan jättää kaiken minun korjattavaksi ja aina saan kävellä perässä..ja jäkätijäk…niin hän meni huoneeseensa. Kun menin vähän ajan kuluttua perässä, hän oli siellä kovin apeana. ” Kun ei häntä voi hyväksyä…” Auts, se sattui! Olin anteeksipyynnön velkaa ja tein sen halin kera. Juttelimme sen aikaa, että näin poikani hymyn:)

Eräänä iltana olin sängyssä ja oli hänen vuoronsa tulla minun viereen, vaan ei tullut. Olin taas huutanut sinä iltana hänelle. Kysyin, että tuletko? “Ensin se A:lla alkava sana”, sanoi hän. Purin peiton kulmaa, kun en tiennyt itkenkö vai nauranko, mutta sanoin: “Anteeksi”. “Saat”, sanoi hän ja samassa hän oli peittoni alla.

Tämä lusmupoikani on minua eniten kasvattanut

Joulukuu 9th, 2007 by kimmeli

Tämä Karpalolta napattu meemi tuntui niin ihanalta, että pakko koklata. Eli saa ottaa minultakin samoilla periaatteilla, näihin sanoihin liittyvillä lapsuusmuistoilla oma sana perään ja siitä juttua. Töihin:)

1. KAMPA tuo mieleen aina sen ruskeankirjavan muovikamman, joka oli isäni perstaskussa. Hän aina sillä kampasi omat hiuksensa ja kun mentiin vaikka kylään, niin sitten minunkin. Se oli taskussa muuttunut käyräksi ja torilta niitä sai halvalla koko nipun.

2.LINTU oli se pulu, jonka isäni pelasti. Toi yhtenä aamuna meille kotio. Pulu oli jotenkin vahingoittunut, eikä päässyt lentämään. Sille tehtiin pesä parvekkeelle ja ruokittiin sitä sinne. Eräänä aamuna se oli toipunut ja lentänyt pois. Meillä tais olla vähän ikävä.

3.MERI on aina peloittanut. Suuri ja avara meri sisämaan kasvatille oli kunnioitusta herättävä. Siitä kerrottiin vain saduissa…

4.KITARA tuo mieleen helluntalaiset. Kitara oli lähes aina se soitin millä säestettiin kaikki ne hengelliset laulut.

5.KELLO on se kiva herätyskello, missä kana nokki jyviä tikityksen tahtiin. Äitini ystävällä oli sellainen kello ja kun menimme kylään, jaksoin pitkään katsella sitä nokkivaa kanaa.

6.OKSENTAMINEN tuo mieleen tapauksen kun olin 5v. Olin juuri syönyt lautasellisen marjapuuroa. Paha oli tuli ja menin sänkyyn ja äiti meni pesemään rappukäytävää. Sänkyni oli olohuoneen nurkassa ja sinne sängyn viereen lattialle se tuli, marjapuuro ja oli siinä niin kauan kun äiti tuli takaisin. En pidä marjapuurosta, edelleenkään.

7.MUMMO oli se, joka oli kuollut ja jota kaipasin aina. Minua harmitti suunnattomasti, ettei minulla koskaan ollut omaa mummoa.

8.KIRJA on aina ollut jotain sellaista, mitä ei voi lyhyesti kertoa. Kirjan koskettelu on tuntunut aina upealta ja sen sisältöön paneutuminen aivan uskomatonta. Minulla oli lapsena vain muutama oma kirja ja ne olivat kalliita aarteitani. Leikin niillä jopa kirjastoa:)

9.PIPO oli se mitä kaipasin, sillä minulla ei ollut pipoa. Aina hattu, joista sain kärsiä. Kaikki haukkumiset keskittyivät hattuihini.

10.MATEMATIIKKA tuli kun laskento loppui. Ihmettelin aina, miksi ei voi vain olla laskentoa, yhtä vaikeaa kumminkin.

11.METSÄ taas oli kuin meren vastakohta. Ei ollenkaan peloittava vaan täynnä kaikkea näkemistä ja kokemista. Mahtava leikkipaikka. Puolukka-aikana koko sukuoli siellä kykkimässä ja aina oli eväät mukana.

12.UKKONEN oli se mieletön kokemus, josta otimme kaiken irti. Se tuntui niin hienolta kun oikein jyrähti. Veljeni kanssa hilluimme onnesta sekaisin, kun tuli paljo vettä ja kaupunki tyhjeni ja vain me siellä tanssimme sateessa, ukkosen tahdittamina ja salamoiden välkkyessä.

13.HIUKSET kynittiin aina lyhyiksi ja kukaan ei tunnistanut minua tytöksi ja halusinkin välillä olla poika. Ehkäpä juuri sen takia nyt aikuisena pidän pitkiä hiuksia.

14.VELI on aina ollut minulle rakas. Sain hänet 5-vuotiaana ja kävin heti kertomassa koko talon väelle ylpeänä, että minullapa on veli. Sittemmin kuljetin häntä aina mukanani, vaikka olisin välillä halunut mennä ilmankin.

15.IKKUNA toimitti television virkaa. Lapsuudessani ei ollut televisiota, joten istuin ikkunalaudalla ja katselin ulos:)

16.KALENTERI oli äidilläni sellainen seinällä pidettävä, mistä joka päivä repäistiin sivu irti.

17.PUURO….kts. kohta 6

18.NENÄLIINA oli aina kankaasta ja kaunis. Naiset pitivät nenäliinaa hihassa ja se oli varsin luonnollista. Mitäpä jos nytkin:) Tai kyllä mummut varmaan pitää.

19.NAPPI kuului lapsuuden leikkikaluihin. Meillä oli nappilaatikko ja niitä nappeja laitettiin jonoon ja riviin ja ne olivat rahoja ja pelinappuloita jne.

20.LUMI oli se, mitä oli paljon. Talvella se tiesi sitä, että potkukelkalla pääsi liikkumaan ja minulla oli vanerinen pulkka!

21.SAUNA oli piharakennuksessa ja sinne mentiin kaikki yhdessä. Äiti aina kertoi lorua “satu meni saunaan..” ja edelleen minä näen sen pihasaunan, kun se loru tulee mieleen:)

Joulukuu 8th, 2007 by kimmeli

Minä olen halunut bootseja pitkään! Siis todella. On minulla ollut bootseja ja juuri tuollaiset kuin kuvassa, mutta käytin ne niin loppuun, että oli vietävä roskikseen pimeän aikaan. Siitä on aikaa, vuosia ja siitä astiolen halunut uusia, ihan samanlaisia.

Tänään me kohtasimme. Menin cittariin ostamaan jatkojohtoa ja kun kävelin kenkäosaston ohi, siellä ne olivat. On ne aina ennenkin olleet ja olen jopa sovitellut, mutta se hinta… Millään en raaskisi koskaan itelle ostaa yhtään mitään, etenkään mitään hintavaa. Nyt ne bootsit oli alennettu! Silti ei olisi ollut varaa ostaa, mutta oli pakko. Niin halvalla en saa niitä enää koskaan. Kun vielä löysin oman kokonikin, niin bootsit pääsivät onnellisen omistajan kainaloon.

Nyt olen todella iloinen. Kävelen niillä pitkään ja koitan vaalia niitä huolella, että kestäisivät.

Joulukuu 7th, 2007 by kimmeli

Kyllä on vaikeaa, minulla, kun en tiedä millasen ulkoasun laittaisin blogilleni? Kamalaa ja sitten mikään ei toimi ja mistä osaisin edes kysyä apua, kun juuri kukaan ystävistäni ei tiedä tämän blogin olemassaolosta. Kommentointi ei onnistu enkä löydä vikaa…heh, ihan ku osaisin sitä etsiä:) Vaihdoin jälleen ulkoasua, että jos edes kommentit löytäisivät perille. Kaikkea muuta löytyi samalla…

Itsenäisyyden päivän jälkeinen päivä alkoi myös jysärillä. Ihan kiva. En kehdannut kertoa kenellekkään. Olin töissä ja kuvittelin, että jospa minä kuvittelen, että päätä särkee. Eikös migreeniä potevat ole sellaisia neuroottisia hysteerikkoja:) Nappasin sitten ruokatunnilla taas täsmälääkkeen ja olo alkoi helpottaa. Mietin kyllä pääni puhki, mistä hiivatista minä sen “mirkun” aina saan. Millään en piittaisi ja kun vähempikin riittäisi.

Nyt sitten perjantai, ja aamulla takas töihin, jotta sellanen viikonloppu. Eipä silti, minulla työ, joka on niin kivaa, että menen sinne erittäin mieluusti. Usein katsoo kelloa sillä silmällä, että pahus kun se on jo noin paljon ja kohta työpäivä päättyy ja millään ei viittis vielä lähteä. Siis, onko se sitten ihme jos päätä särkee…

Joulukuu 6th, 2007 by kimmeli

Linnan juhlien seuraaminen kuuluu minun vuotuisiin perinteisiin. Minusta on erityisen mukavaa ja kiinnostavaa katsella niitä juhlia. Ihastella pukuja ja kampauksia ja bongata, ketä sinne on päässyt.

Minulla ei ole kateuden häivääkään, kun en osaa kadehtia ketään enkä mistään. Minusta kenelläkään ei ole asiat sellaisella tolalla, että minulla olisi aihetta kadehtia. Olen joka vuosi ihmetellyt sitäkin, miksi linnan juhlista nousee sellainen poru? Itse en haluaisi sinne ja ei ole onneksi pelkoakaan sinne joutumisesta. Parasta on katsella niitä kotisohvalta:)

Joulukuu 6th, 2007 by kimmeli

Itsenäisyyspäivä ja vapaata.

Eilinen juhla meni hienosti ja olin kotona jo klo 23. Heräsin tänä aamuna jysäriin, siitäkin huolimatta, että olin juhlissa autolla, epistä. Joinkaksi kuppia kahvia, otin särkylääkkeen ja koitin ottaa rennosti. Luin lehden ja söin lautasellisen hyvää ja ravitsevaa kaurapuuroa, ei auttanut. Oli pakko ottaa täsmälääke.

Puin päälleni ja lähdin kirkkoon. Lapset jäivät kotiin tv:n ääreen. Siis, ystävällisesti joka kanava suolsi lasten ohjelmia siihen malliin, että olin voimaton. En jaksanut sanoa mitään.

Ulkona oli liukasta, tuuli ja tihkutti. Huppu päähän ja menoksi. Kirkossa oli todella vähän väkeä, mikä harmitti. Ihan vaan sen takia, että niin moni jäi paitsi siitä rauhoittavasta fiiliksestä. Ajattelin, että nimenomaan sellaiselle ihmisille, joka ei voisi kuvitellakkaan menevänsä kirkkoon, se tekisi erityisen hyvää:) Olla hetki paikoillaan ja rauhoittua, se vaan on niin ihanaa.

Kotona laitoin ruuan ja oli pakko vetää ruokaperäset…zzz

Suomi-neito viettää synttäreitään koleassa säässä, mutta hartaudella. Ihanaa olla kotona, villasukat jalassa.

Joulukuu 5th, 2007 by kimmeli

Nyt on sitten kiire, laittautua valmiiksi illan juhliin. Kiire vaan ei ehkä ole oikea sana vaan ku jänskättää ja hermostuttaa aivan simona. Päätäkin särkee. Mutta, hiukset on jo laitettu ja mekko silitetty.

Odotan jo huomista, että saan olla villasukat jalassa omalla sohvallani.

Joulukuu 4th, 2007 by kimmeli

…on jälleen annettu! Hannu Väisänen ei ollut minun suosikkini, mutta ei silti yhtään harmittanut, koska pidän hänenkin kirjoistaan. Molemmat olen lukenut ja odottelen innolla kolmatta. Pidän hänen lapsen näkökulmastaan kuvatuista jutuista. Melkein kuin olisi itse mukana, vaikka onkin olevinaan aikuinen.

Minun suosikkini oli muuten Juha Itkonen…ehkäpä ensi vuonna:)

Joulukuu 3rd, 2007 by kimmeli

Voi vitsi ku minua aina palelee. En pärjäisi hetkeäkään ilman villasukkia ja villatakkia, paitsi saunassa. Menen jäykkänä jäässä ja se muuten ottaa niskoihin. No, ei oo ku yks niska, mutta toinen puoli niskaa on ihan jumissa.

Migreenin estolääkitys tekee sen, että ääreisverenkierto on pikkasen hitaalla ja näpit on jäässä ja tietty varpaatkin. Kotona selviää sillä kun välillä tiskaa niin kädet lämpenee:)

Eniten tässä jänskättää miten tarkenen keskiviikon juhlissa iltapuvussa. Tulen kaipaamaan villatakkia, aivan varmasti. En voi edes sisäistä villatakkia ottaa, kun olen silloin autolla liikkeellä.

Oispa ne juhlat jo ohi…Minua ei yhtään kiinnosta, enää.

Joulukuu 2nd, 2007 by kimmeli

Adventti tuli ja minä kyllä olin ihan pihalla. Minun energiat aivan kadoksissa. Kun heräsin, olisin halunut mennä takaisin nukkumaan. Lapsissa vain riitti energiaa, onneksi, sillä muuten en olisi varmaan koko päivänä oikein käynnistynyt.

Tosi mukavaa, että on jotain arjen pakkotöitä. Ruuan laitto lapsille ei onnistu sohvalla maaten. Ihan pakko vaan nousta ylös ja siinä samalla täyttää pesukone ja pukea päälle.

Ruuan jälkeen olin luvannut lähteä teatteriin, jee! Meikkaus ja muutenkin muuttuminen ihmisen näköiseksi ja johan löytyi virtaa. Kummasti oli vaan todettava taas Liisa Jaakonsaaren sanonta, että “kun laittaa ripsiväriä, niin näkeekin paremmin”. Se on totta!

Teatterin jälkeen menin kauppaan. Hyvä kun on kaupat sunnuntaisinkin auki. Minun oli löydettävä sukkahousut! Ei mitenkään helppo tehtävä ihmisille, joka ei käytä sukkahousuja. Sukkahousuosastolla oli aivan sairaasti sukkahousuja, pitkille ja lyhkäsille ja vaikka mimmosille denierille, mutta - missä hienot ja juhlavat sukkahousut? Jos kerrankin joudun laittamaan sukkikset, niin niiden on oltava vimpan päälle. Löysin vain yhdet sellaiset, missä oli joku kuvio ja kimallusta. Sinänsä helppo valinta. Nyt on vain jännitettävä sitä, saanko ne ehjänä jalkaan ja pysyiskö ne ehjänä sen yhden illan ajan:)