Kuukausiarkisto Joulukuu, 2007

Paita

kimmeli 21. Joulukuu, 2007

Minun on aina ollut todella vaikeaa valita, mitä aamulla pukisi päälle. Sukat ja alusvaatteet ovat ihan helppoja ja housutkin, mutta se pusero tai paita, voi perkule. En ikinä osaa valita oikein ja otan sen, missä olo on huono tai väri ei vaan käy. Säästän jotain vähän parempaa aina jotain vähän parempaa tarkoitusta tai tilaisuutta varten. Minulla olisi hyvä olla joku, joka vaan laittaisi aina vaatteet valmiiksi:)

Tosin, olen harrastanut sitä, että paidat ovat pinossa kaapissa ja otan aina päällimmäisen. Kun pesen ja silitän, niin laitan aina alimmaiseksi, että kaikki kiertäis…aika neuroottista?

Varhaisin muistoni paidastani on, kun olin kolme. Halusin ulos, mutta äitini sanoi, että pääsen, jos puen itse päälleni. Paska juttu, sillä en halunut pukea itse! Minulla oli sellainen marjapuuron punainen lyhythihainen ohut neule, missä oli pieni vetoketju. Muistan hyvin tarkkaan, kuinka oikein keskityin laittamaan sen väärin päin. Sitten menin näyttämään äidilleni, kuinka huonosti pukeudun itse… Äiti vaan pyysi laittamaan uudestaan ja joka kerran laitoin väärinpäin…kunnes minä annoin periksi, sillä äiti ei antanut.

Jouluhässäkkää

kimmeli 20. Joulukuu, 2007

Nyt painaa hoppu päälle ja litistää minut, auts! Töissä kun käy ja yrittää torppaa viel viimeistellä joulukuntoon, ni miten sitä ei sitten jaksakkaan enää mitään muuta. Keski-ikäisen tätin ongelma, kun virta loppuu? Ostin jo Beroccaa sellasen ISON paketin ja hörppään sitä heti aamutuimaan, että lähtee koneet paremmin käyntiin, ilman sellaista nykivää yskimistä:)

Eilen olimme lasten joulujuhlassa. Ainut vuosi, kun kaikki esiintyvät samassa juhlassa. Ne oli kyllä järkätty sillai, että oli kaksi eri juhlaa peräkkäin. Pojat olivat ekassa ja tytsä jälkimmäisessä. Istuin siellä lähes kolme tuntia jännittämässä, kuinka he selviävät. Wau, ihan hyvin.

Lahjojen kans tarttee vielä jotain kehittää, kun ei lapset menekkään isälleen vasta kun joulun jälkeen. Yritä tässä sitten jotain salaa tehdä…no, ehkäpä keksin jotain.

Hampaat ja hiukset on nyt sitten viritetty joulukuntoon. Kuusi on vielä hankkimatta, mutta jospa sen hakisi perjantai-iltana jostain…

Jotenkin minä odotan jo niitä joulunpyhiä…

Pyhä pyyhällys

kimmeli 17. Joulukuu, 2007

Pyhänä me raapaisimme itsemme Jyväskylään. Olin luvannut lapsille reissun ja niin me menimme. Lähdimme vasta kympin aikaan eli ihan rauhassa. Matkalla toppasimme siel sun tääl, sillä pesetimme mm. auton. Ilma oli suht selkeä ja kuivakka. Lähtiessä tien pinta oli aika liukas.

Kun lähestyimme Jyväskylää, oli pakko poiketa Vaajakoskella ja siellä Pandan tehtaalla. Vanhemmalla pojalla oli niin paha olo, ettei meinanut innostua namin ostamiseen. Panin kävelemään pienen lenkin raittiissa ulkoilmassa.

Jyväskylässä menimme suoraan tätini luokse. Hän oli muuttanut uuteen asuntoon jo jokunen vuosi sitten ja me kävimme siellä nyt ensi kerran. Hieno oli talo ja aika hulppeat näkymät suoraan Jyväsjärvelle. Kahvit joimme ja vaihdoimme joululahjoja, rupattelimme menneitä ja tulevia.

Sitten oli lähdettävä kaupungille. Vietiin auto Sokkarin parkkihalliin ja eikun baanalle. Siis aivan kamalasti ihmisiä. Oliko koko JKL maalaiskuntineen lähtenyt yhtäaikaa jouluostoksille? Pakko mennä välillä syömään, Heseen:) ja silti oikein hienosti, haarukalla ja veitsellä.

Muutamia ostoksia teimme ja parasta oli se, että vihdoin ja viimein sain Alfapet-pelin! Olen toivonut, haaveillut siitä jo n. 20v. Nyt se oli niin halvalla, että oli aivan pakko saada. Iik, olin siis aivan sikaonnellinen ja sanoin lapsille, että varttukaahan kun joulun pyhät koittaa.

Kotimatkalle lähdettiin kyynelissä, sillä pienempi poika suihkautti jotain parfyymia veljensä silmään! Itkuhan siitä tuli ja sitten mentiin. Vein pojan vessan ja tyrkkäsin sisään ja pyysin huuhtelemaan kylmällä vedellä. Toista poikaa ripitin sen aikaa. Kun poika tuli vessasta, ei ollut yhtään helpottunut olo. Seuraava neuvo; itke! Pyysin itkemään, että jos se parfyymi sillai tulisi pois silmästä. Lähdimme kotimatkalle. Kyllä se sitten alkoi helpottaa, kirvely ja tuoksu…

Kotona olimme 12 tunnin reissun jälkeen!

Jouluvalmisteluja

kimmeli 17. Joulukuu, 2007

Viime lauantaina me touhusimme oikein koko perheen voimin, joulua valmisteltiin. Pestiin pyykit ja siivoiltiin. Lapset, paitsi yksi heistä auttoivat osansa. Vanhempi ja nuorempi leipoivat piparit. Minä silitin tupaan sillä aikaa verhoja.

Pipareita tuli sit aika lailla vaikka minkälaisia ja aika TokioHotel-painotteisia…huh! Kun vein verhoja likapyykkiin, pudotin vahingossa pöydältä piparin. Apua, se oli Tompsa(TH:n bändin jäsen) ja palasina lattialla, miten minä saatoin.

Kaikesta huolimatta tyttäreni silitti vielä pyykkejä iltakymppiin asti. Tosi kiva päivä olla lasten kanssa kotona ja saada kerrankin jotain aikaseksi. Nyt sitten jouluun asti meillä onkin kaikkea muuta tekemistä, kuten minulla töitä…

Hiekkalaatikolla

kimmeli 15. Joulukuu, 2007

En tykkää valittamisesta, en jonnin joutavista marmatuksista, mutta - pentele ku panee jurppimaaan se, että työpaikalla ollaan kuin lasten hiekkalaatikolla! Sitä minä vaan en kai ikinä opi sietämään. Ehkä siksi, että jos kotona kuuntelen lasteni kinoja ja ne vielä nippanappa käsitän, niin kun menen työmaalle, niin sama samperin touhu jatkuu…

Viimeksi jo mietin, että just, ku kotona kuulee: - Äiti, toi kaivaa räkää nenästä! Miksi se tulee minulle siitä sanomaan? Siksi, ettei itse tee niin, vaan vasikoi sädekehä pään päällä vinhasti pyörien.

Meillä töissä sama juttu. Etsitään vikoja toisista ja siis todella etsitään ja kun se vika sitten löytyy, niin siitä pikkuruisesta jutusta aletaan profetoida kuin maailmanlopun edellä… En viitsi siitä siellä huomauttaa, koska vois napsahtaa lapiosta ottaan!

Muutosvastarinta on sitten aivan superhyperluokkaa. Voi herttinen sentään, Kun maailma muuttuu, Eskoseni. Millähän senkin jotkut käsittäisivät. Ei varmaan koskaan.

Se siitä. Enempää en marmata, sillä kaikesta huolimatta rakastan työtäni, en sitä koskaan hylkäisi ja varmasti hautaan asti pysyn sille uskollisena:)

Kukas se oikein valehtelee

kimmeli 14. Joulukuu, 2007

Kun pääsin töistä, ei sitten väähääkään huvittanut ruuanlaitto ja nälkä kurni suolissa. Pidimme pikaperhepalaverin ja päädyimme lemppariravintolaamme. Ei muuten ole suomalainen.

Siinä sitten itseämme ravitessa keskustelimme mm. valehtelemisesta. Kuka valehtelee ja miksi? Kerroin, kuinka luotan omiin lapsiini, etteivät valehtelelisi… Kumpaakin vanhempaa alkoi naurattaa ja vaadin heitä luokille, että ovatko sittenkin valehdelleet ja he eivät kyllä muistaneet…Joka tapauksessa minua nauratti heidän juttunsa.

Kun olimme lähdössä ravintolan omistajan tytär tuli keräämään pöydästämme astioita. Kysyi, onko kaikki kolme minun lapsia? Ihmetteli kovasti ja sanoi että, kun minä näytän niin nuorelta ja kuinka tyttäreni on melkein saman pituinen. Kun minä sitten onnesta soikeena siinä hymyilin, pojat pudottivat minut maan pinnalle - 46 se jo on! Hän ihmetteli lisää ja minä sanoin, että olen nuori täältä ja naputin päätäni. Siihen hän tuumasi, että on hieno asia kun ihminen osaa nauraa:). Niin minustakin, mutta rakkaat lapseni, hmm, tyttäreni sanoi pian sen jälkeen, että tosi noloo kun äiti aina nauraa. Pojat tuumasivat, että kukahan nyt valehtelee???

Asenteita ja yleistyksiä

kimmeli 13. Joulukuu, 2007

Lapsista 2/3 olivat käyneet Hesessä. Kertoivat minulle sitten nähneensä siellä koulunsa terveydenhoitajan. Se oli kuulemma ollut lähes tulkoon fiasko. Miten terveydenhoitaja voi syödä roskaruokaa? Vähänkö minua huvitti, miten on valistus mennyt perille:). Kysyin sitten, että miten niin ja ketkä saa/voi käydä Hesessä tms.? Ei ainakaan sellaiset, joilla on Mari-paita… Jos on varaa ostaa Mari-paita, on varaa mennä oikeaan ravintolaan… hmm, no huh…en uskaltanut kysellä enempää…

Äiti ei voi kuunnella KWANia tai ei ainakaan saa puhua siitä ääneen, jos on lasten kavereita läsnä. Kun eivät äiti-ihimiset voi tykätä Kwanista… Anna Eriksson olisi sopivampi. Että sillee…

Pikku tyttäreni

kimmeli 12. Joulukuu, 2007

Tyttäreni on se meidän perheen järki. Hän se palauttaa minutkin aina maan pinnalle. Se hämmästyttää minua joka kerran. Juuri kun olen oikein ilakoinut jostain ihan sumeena, hän kuittaa sen erittäin järkevästi ja näkee asiat aina niin realistisesti.

Pienenä hän oli tavattoman kiltti ja minulle sanottiin aina, etten tiedä lasten hoidosta mitään. Taisin tulla siitä tietoiseksi vasta kolmannen lapseni kohdalla:) Hän on hyvin vastuullinen ja siinä näen itseni, sillä se on kai jotenkin niin syvällä, selkäytimessä, että kantaa vastuuta. Kun vielä olimme kokonainen perhe ja asuimme maalla , laitoin hänet pikkuveljensä kanssa pihalle. Sanoin, ettei tielle saa mennä, muuten saa vapaasti leikkiä. Tyttäreni ei osanut ollenkaan leikkiä, kun silmä kovana vahti vaan pikkuveljeään ja kun pikkuveli oli menossa tielle päin, huusi kuin sumusireeni: äiti, tänne, äkkiä, K menee auton alle!

Isin tyttö, silloin ja edelleen. Oli/on isästään äärettömän mustasukkainen. On siis haukkunut kaikki minun miesystävät, joita ei ole ollut pilvin pimein, mutta jokunen aika lyhytaikainen. Rinnastaa isäänsä ja vetoaa siihen, että isi on parempi, johon en ole voinut muuta sanoa, kuin että tottahan se on, vaan kun isiä meillä ei ole, eikä isin veroista osu kohdalle…

Nyt on sitten teini-ikä pukkaamassa siihen malliin päälle, että hui kauhistus! Minun pikku tyttöni on kasvanut lähes minun mittaiseksi ja lainaa joitain minun vaatteitakin. Kiukuttelee?! Kiltti pikku tyttöni on alkanut kiukutella. Äkseeraa, niin että olen välillä ihmeessä. Yksi on ylitse muiden: Tokio Hotel. Vain siitä puhuu, jos puhuu ja silmät loistaen. Koko huone on tapetoitu TH:n jullareilla ja lisää tarttis saada. Eilen sain häneltä viestin: Sain Bravon! Luulin ensin, että jostain kokeesta, ennen kuin tajusin,mistä on kyse…Bravo on lehti, se saksalainen lehti, jossa on viime aikoina ollut paljon TH-asiaa. Koko kaupungin Bravot(joita ei montaa ole) ovat menneet hyvin kaupaksi, kun kaikki TH-fanit hakevat niitä.

Kukaan ei ole saanut tuntemaan minua niin noloksi, kuin tyttäreni. Hänen mielestään kun kaikki mitä äiti tekee, on tosi noloa. Hän on kertakaikkisen ihana tyttö! Olen ystävilleni sanonut, että kielellisesti lahjakas tyttäreni on perinyt sanallisen valmiuden äidiltään, mutta tyylin isältään(sarkastisuus).

Nuorimmaiseni

kimmeli 11. Joulukuu, 2007

Lusmupoikani pikkuveli on veljensä täydellinen vastakohta. Tämä meidän perheen järjestelijä siivoilee jatkuvalla syötöllä. Jos ei ole mitään tekemistä, hän pesee lattiat. Kun minä pesin ikkunoita, hän katseli vieressä aivan haltioituneena, että saispa hänkin.

Nuorimmaiseni viihtyy kotona yksin, sillä silloin saa rauhassa siivota ja jälki on erinomaista. Kun hän oli tarhassa(vielä viime keväänä), Sipi Sammakon siivouskoulu oli ylitse muiden. Yhtenä tarhapäivänä hän oli siivonut ompelulaatikon. Kaikki neulat järjestyksessä ja rullat keritty ja rivissä.

Hän on se, jonka pitää pitää ohjat käsissä, joka huolehtii kaikesta. Olen yrittänyt toppuutella, mutta aivan turhaan. Hän se eräänä yönä oli herännyt pissille, oli piipahtanut siskonsa huoneessa ja peitellyt hänet, kun siskolta oli pudonnut peitto lattialle.

Sateisena päivänä kun olimme menossa yhdessä autolla kauppaan, hän sanoi, että toivottavasti pappa ei nyt lähde mihinkään. Ihmettelin, miksi ei? Siksi, että kun hän ei ole papan apuna putsaamassa autoa…

Hintatietoisena hän tänä aamuna tiedotti minulle, ettei naapuritalon uuteen lukkoliikkeeseen kannata mennä, koska siellä on niin kallista. Ihmettelin, mistä tietää, niin olipahan jo käynyt siellä. Sama juttu oli sekin kerta, kun laitoimme digiä meille ja oli tarvetta jatkojohdolle. Poika tuumasi heti, että lähikaupassa, 4,50.

Tällaisen poikani rinnalla lusmupoikani lusmuilu jotenkin korostuu:)

Vaimot keskustelee

kimmeli 10. Joulukuu, 2007

Kävin eilen hakemassa lapsia isältään. Minulla oli uusi villatakki, jota en sitten osanutkaan pitää. Otin sen mukaan ja ajattelin tarjota exäni vaimolle…

Perille päästyäni menin tupaan ja kysyin ensin, missä Hän on? Kammarissa, ja sinne sitten. Hän oli siellä lepäämässä ja silti uskaltauduin sisään, koska hän samalla nousi ylös. Pyysi laittamaan oven kiinni ja alkoi sitten kertoa minulle asioita, joita ei tarvinut kenenkään toisen kuulla. Minulle tuli aika kiva olo, että hän uskoutui minulle. Rupattelimme ja sitten koklasimme villatakkia, joka oli kuin hänelle luotu. Olin onnellinen :)

Kun lähdimme, minä ja lapset, koko auto oli kuvioitu kissan tassuilla. Kaikki neljä kissa olivat tassutelleet auton päällä. Varsin söpöä eikä varppina tämän taloyhtiön autotallista löydy yhtä hienosti tassuteltua autoa.

« Edellinen - Seuraava »