Go to content Go to navigation Go to search

Monte Christo

Joulukuu 26th, 2007 by kimmeli

Monte Christo

Tapaninpäivänä saimme iloksemme katsoa Yle Teemalta Monte Christoa. Siis, olen nyt taas kerran niin ihastunut Gerard Depardieu’hun. Eikä siis ihme, sillä elokuva kesti lähes 7 tuntia!!! Ihan intensiivisesti en katsonut, mutta lopussa olin jo niin koukussa, että pari viimeistä tuntia vaan keskityin katsomaan.

Monte Christon kreivi on aina ollut suosikkitarinoitani enkä varmasti ikinä kyllästy siihen. Luin sen 1980-luvulla, kun olin Bulgariassa. Minun oli sinne otettava aina erityisen paksu kirja, ettei heti lopu. Silloinen bulgarialainen mieheni oli erityisen tykästynyt Ornella Mutiin, josta minä en silloin tiennyt mitään. Mutta myöhemmin kyllä ja kaunis nainen on.

Elokuvaversioista ylitse muiden on tietysti ranskalainen versio ja vieläpä tämä sarjaksi tehty. Sen haluaisin joskus itselleni DVD-versiona. Voisin aina uppoutua pois arjesta. Vanha tarina, missä on kaikki mahdolliset ainekset ja mikä ei varmasti ikinä vanhene. Jännitystä ja romantiikkaa, kostoa ja anteeksiantoa. Kyllä minä taas elän tällä paketilla pitkään.

One Response to “Monte Christo”

  1. oben Says:

    Minä luin monte christon 70-luvulla keskikouluaikoina, samoin kuin muskettisoturit. Kertakaikkisen iiiihania tarinoita!

    Tervetuloa maraton-leffailijoiden pariin. Meillä on sopranomaraton menossa:)

Leave a Reply

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image