Hiekkalaatikolla
Joulukuu 15th, 2007 by kimmeli
En tykkää valittamisesta, en jonnin joutavista marmatuksista, mutta - pentele ku panee jurppimaaan se, että työpaikalla ollaan kuin lasten hiekkalaatikolla! Sitä minä vaan en kai ikinä opi sietämään. Ehkä siksi, että jos kotona kuuntelen lasteni kinoja ja ne vielä nippanappa käsitän, niin kun menen työmaalle, niin sama samperin touhu jatkuu…
Viimeksi jo mietin, että just, ku kotona kuulee: - Äiti, toi kaivaa räkää nenästä! Miksi se tulee minulle siitä sanomaan? Siksi, ettei itse tee niin, vaan vasikoi sädekehä pään päällä vinhasti pyörien.
Meillä töissä sama juttu. Etsitään vikoja toisista ja siis todella etsitään ja kun se vika sitten löytyy, niin siitä pikkuruisesta jutusta aletaan profetoida kuin maailmanlopun edellä… En viitsi siitä siellä huomauttaa, koska vois napsahtaa lapiosta ottaan!
Muutosvastarinta on sitten aivan superhyperluokkaa. Voi herttinen sentään, Kun maailma muuttuu, Eskoseni. Millähän senkin jotkut käsittäisivät. Ei varmaan koskaan.
Se siitä. Enempää en marmata, sillä kaikesta huolimatta rakastan työtäni, en sitä koskaan hylkäisi ja varmasti hautaan asti pysyn sille uskollisena:)
- Posted in Pohdintoja
