Nuorimmaiseni
Joulukuu 11th, 2007 by kimmeli
Lusmupoikani pikkuveli on veljensä täydellinen vastakohta. Tämä meidän perheen järjestelijä siivoilee jatkuvalla syötöllä. Jos ei ole mitään tekemistä, hän pesee lattiat. Kun minä pesin ikkunoita, hän katseli vieressä aivan haltioituneena, että saispa hänkin.
Nuorimmaiseni viihtyy kotona yksin, sillä silloin saa rauhassa siivota ja jälki on erinomaista. Kun hän oli tarhassa(vielä viime keväänä), Sipi Sammakon siivouskoulu oli ylitse muiden. Yhtenä tarhapäivänä hän oli siivonut ompelulaatikon. Kaikki neulat järjestyksessä ja rullat keritty ja rivissä.
Hän on se, jonka pitää pitää ohjat käsissä, joka huolehtii kaikesta. Olen yrittänyt toppuutella, mutta aivan turhaan. Hän se eräänä yönä oli herännyt pissille, oli piipahtanut siskonsa huoneessa ja peitellyt hänet, kun siskolta oli pudonnut peitto lattialle.
Sateisena päivänä kun olimme menossa yhdessä autolla kauppaan, hän sanoi, että toivottavasti pappa ei nyt lähde mihinkään. Ihmettelin, miksi ei? Siksi, että kun hän ei ole papan apuna putsaamassa autoa…
Hintatietoisena hän tänä aamuna tiedotti minulle, ettei naapuritalon uuteen lukkoliikkeeseen kannata mennä, koska siellä on niin kallista. Ihmettelin, mistä tietää, niin olipahan jo käynyt siellä. Sama juttu oli sekin kerta, kun laitoimme digiä meille ja oli tarvetta jatkojohdolle. Poika tuumasi heti, että lähikaupassa, 4,50.
Tällaisen poikani rinnalla lusmupoikani lusmuilu jotenkin korostuu:)
- Posted in Lapset

Joulukuu 12th, 2007 at 1.56
Ihania poikia! Tytöstä kerrot vielä, odottelen.
Jospa lainaisit tuota nuorimmaista minulle, olisi tarvetta.
Joulukuu 12th, 2007 at 11.08
Monikin haluaisi nuorimmaista lainaan, jopa ihan maksusta, mutta tämä poika aktivoituu vain kotona tai muuten erittäin tutussa ympäristössä.