Go to content Go to navigation Go to search

Uudet kengät

Marraskuu 28th, 2007 by kimmeli

Ostin eilen juhlakengät. Mustat korkeat piikkarit. Nyt sitten catwalkia tiedossa… Minä kyllä pidän korkkareista, mutta ei niitä ihan joka päivä viittis pitää. Varpaat solmussa ja nilkat koetuksella. Niillä ei pääse juoksemaan ja muutenkin olo on aika lailla hutera.

Voi olla että minunkin oloni on hutera, vaikka tarkoitus onkin nauttia vain kirkkaita(vettä ja vichyä). Uskon saavani itseni naurunalaiseksi ilman iloliemiäkin. Yritän ainakin säilyttää jonkinmoisen “arvokkuuteni”, pitkässä iltapuvussa ja niissä korkkareissa.

Tyttäreni kokeili eilen uusia kenkiäni. Huolimatta siitä, että olivat hänelle sopivan kokoiset, niin kävely ei oikein luonnistunut. Onneksi, sillä ties vaikka olisi halunut lainata niitä. Pienempi poikani olisi myös kovasti halunut kokeilla, mutta en antanut. Pelkään, että olisivat saattaneet hajota. Jos nyt edes yhdet juhlat kestäisivät.

Ne vaativat vielä sukat….vai sukkahousut? Siinä se onkin ongelma. Inhoan sukkahousuja, mutta jos laitan jotkut stayupit, niin paleltuuko minulta per… ku on niin ohut mekko? Yritin jo katella joitain JUHLAsukkiksia, vaan ei osunut kohdalle. Jotkut timanttiset olisivat aika viehkot, sillä ne kutenkin menee rikki melko äkkiä.

Mutta, viikko aikaa juhliin ja se aika täytyy käyttää hyvin, opetellakseen kävelemään:)

Leave a Reply

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image