Päivien Kimallusta

Marraskuu 8th, 2007 by kimmeli

Sellasta se on, äitin hommaa ja jossain selkarangasta lähtevää, paitsi että sydämestä se lähtee. Minusta tuntuu, että olen jatkuvasti huolissani…

Eilen puhuimme lasteni kanssa siitä kuinka isosti minä huolehdin, senkin takia, että olen heidän kanssaan yksin. Ei ole sitä toista vanhempaa vieressä huolehtimassa ja tukemassa.

Silti, en valita, minulla on hyvä elämä lasteni kanssa. Tunnen heidät ja meillä on omat pelisäännöt. Meillä on niin tiukka tiimi, ettei siihen ulkopuoliset mahdu. Sen takia meidän perheeseen ei ole ollut sijaa edes äidin miesystävällä.

Minulle on tärkeintä lapset, heidän hyvinvointinsa ja että meillä on keskinäinen luottamus. Jonkun mielestä olen huono äiti, kun lapseni joutuvat pärjäämään itekseen ja tekemään enemmän kotihommia kuin keskimäärin ikäisensä. Minusta se taas on kasvatuksellinenkin asia. Haluan kasvattaa lapsistani ihmisiä, jotka edes jotenkin pärjäisivät tässä elämässä. Sellaisia, jotka pitäisivät itsestään niin paljon, että osaisivat myös huolehtia itsestään. Sen verran selkärankaa, että kantti kestää.

Onneksi heitä on kolme ja voivat pitää toisistaan huolta silloin kun minä en ole paikalla. Olen yrittänyt hitsata heitä yhteen ja tiedän, että vaikka tappelevatkin, niin loppupeleissä seisovat yhdessä rintamassa, joskus jopa minua vastaan