Päivien Kimallusta

Marraskuu 7th, 2007 by kimmeli

Oli erittäin järkyttävää kuulla uutisista Jokelan koulu-tragediasta. Sain tekstiviestin ensin työmatkalla, kun kaverini laittoi, että tsekkaa uutiset. Kotiin päästyäni, en saanut edes takkia päältäni, kun aloin selata uutisia. Ensimmäinen raektio oli, ettei meillä, ei Suomessa, mutta tottahan se oli. Uutiset tulivat silmille ja sylkäisivät tiedon uhreista, niiden lukumäärästä ja koko karmeuden…Oli pakko niellä koko paska…ja miten heti aloin miettiä, mitä jos meillä, minun lasteni koulussa??? Eikö ole missään enää turvallista?

Olemme puhuneet lasteni kanssa. Nuorimmaiseni jo mietti, miten ja mitä kautta päästä pakoon, jos joku hullu tulisi kouluun. Kuinka soittaisi ensin isille, että tulisi auttamaan, kun isi on vahvempi. Äitistä ei olisi sillai apua, kun se alkaisi itkemään ja huolestuisi ja hätääntyisi. Niin, lapseni tietävät äitinsä:) Isi toimisi ja äiti olisi huolesta hullu!

Mitä jos, minun lapseni joskus sekoaisi niin? Enkö todellakaan huomaisi mitään merkkejä? Voisiko niin ihan oikeasti käydä? Joku minun ihanista lapsistani tekisi jotain niin synkkää? Miksi? Kamalaa! Kyllä minä vaan aion rakastaa niin lapsiani, että huolehdin ja haluan olla läsnä heidän elämässään. Rakastaa niin, ettei pääsisi syntymään sellaista määrää vihaa…