Päivien Kimallusta

Marraskuu 3rd, 2007 by kimmeli

Ihanaa Pyhäinpäivän viettoa oli heti aamutuimaan. Piti nousta ennen sian pieremää ja laittaa toinen pojista taipaleelle. Hän lähti urheiluleirille Turkuun. Voi minua, mikä alituiseen huolehtiva äiti, kun tuntui niin kovasti sydämessä… Kuinka se nyt siellä pärjää ja mitä jos jotain sattuu ja,ja..No, kävin saattamassa naapuriin, mistä oli kuljetus. Onneksi oli niin pimeää vielä, että sai suukittaa:) Tulin sitten takas kotiin ja sänkyyn, luin kotvasen ja nukahdin uudestaan.

Heräsin yhdeksältä, kun nuorimmaiseni keitti minulle aamukahvit. Rauhassa join kahvit ja luin lehden ja tajusin, ettei huomenna tulekaan lehteä, kun käsissäni oli tavallista paksumpi aviisi. Harmillista, mitäs minä huomenna luen….

Puolilta päivin vein jäljelle jääneet lapseni isänsä luokse. Nuorimmainen jäi sinne niin haikeana, kun hänelle tulee aina äitiä ikävä. Juttelin ex-mieheni kanssa, että jos voisi yrittää huomioida nuorimmaistamme jotenkin erityisesti, sillä muuten siitä on kehittymässsä ihan äitin poika…

Sitten pääsin kotiin, viettämään pyhäinpäivää omassa rauhassani. Kun ilta alkoi hämärtää, viritin parvekelyhtyihin kynttilät ja laitoin pöydällekin kynttilöitä. Upeeta, olla vaan, tunnelmaa ja pientä puuhastelua. Tuli siinä mankeloinnin ja pyykinpesun lomassa katseltua tölsää ja päivitettyä kirjeenvaihtoa.

Saunankin lämmitin ja sen jälkeen en isommin aio puuhastella. Katselen saksalaisen dekkarin ja sitten peiton alle lukemaan.

Haudoilla en käynyt. Miksi? Siksi, ettei minulla juurikaan ole, kenen haudoilla kävisi.On, yksi vanha ystäväni, mutta käyn siellä muutenkin, aina silloin tällöin rupattelemassa.

Marraskuu 3rd, 2007 by kimmeli

Mitä on ylpeys? Kuka on ylpeä ja ketä me pidetään ylpeänä? Monenlaista ylpeyttä on, huonoa ja hyvää. Kyllä, kyllä on sitä hyvääkin ylpeyttä. En ymmärrä, miksi aina kaikki olisi tuomittavaa ylpeyttä. Minä olen ajatellut aina, etten olisi ylpeä, mutta kyllä minä olen:)

Minkä takia ja mistä? Lapsistani! Aina ja uudestaan, joka päivä enkä pidä sitä pahana. Olen aina niin iloinen, kun lapseni ovat hauskoja, saavat kokeista parempia numeroita kuin minä ikinä(se ei muuten tarkoita kymppejä), osaavat ajatella omilla aivoillaan, huolehtivat toisistaan jne. Olen kuitenkin saanut huomata, että joidenkin mielestä se on ylpistelyä, juuri sitä huonoa… Onko? Ihan oikeesti…Voihan sitä olla ylpeä työpaikastaan, vanhemmistaan, ystävistään ja ties mistä. Minä ainakin aion olla!
Huonoa ylpeyttä minusta on ylimielisyys, toisen huomiotta jättäminen ja “nokka pystyssä” oleminen, kaikki sellainen käytös, millä saa lähimmäisen tuntemaan alemmuutta. Sellaiselta toivoisin varjeltuvani niin, että en olisi millään lailla osallisena.