Minun migreenini
kimmeli 29. Lokakuu, 2007
Se on sellainen, että haluaa mukaan joka paikkaan. Ihme tyyppi, ei sit minkäänlaisia tapoja. Niin sitten kävi kun lähdimme reissuun, niin olihan senkin päästävä. Rakastaa minun lomia ja änkee mukaan ihan väkisin. Lähdimme reippaasti ja en ollut huomaavinanikaan sitä pientä orastavaa jytkettä oikean ohimon seutuvilla. Minulla on sellainen kuvitelma, aina vaan, että jos en sitä noteeraa, niin kyllä se siitä haihtuu…Virhe! Ikinä ei käy niin ja minun olisi jo syytä uskoa se. Vajaan sata kilometriä ajettuani, oli otettava kielelle liukeneva lääke. En olisi sitä millään halunut ottaa sen takia, että minulle jäi vain enää yksi! Se kuitenkin auttoi.
Seuraavana aamuna heräsin jälleen samaan juilimiseen. Kyllä sillai ihan pikkasen alkoi ottaa pattiin. Tälläistäkö on minun lomani:( Syynsä oli siinäkin, että se hotellihuone oli kuuma ja ikkunaa ei saanut auki, tyyny oli olematon ja vieras paikka jne. mutta silti. Kävin aamupalalla nuorimmaiseni kanssa kun isommat vielä nukkuivat. Päätin soittaa työterveyshuoltoon. Kerroin tilanteen, että olen lomalla ja hevon kuusessa ja tarviin lisää lääkkeitä. Kello oli kahdeksan.
Lähdin poikani kanssa ulos ja menimme ensin apteekkiin, missä kerroin, että minulle on tulossa lääkemääräys ja olisitteko niin ystävällisiä, että soittaisitte minulle, kun se on tullut. Menimme viereiseen kirjakauppaan ja saman tien alkoi puhelin soida. Kävin hakemassa lääkkeet ja olin erityisen iloinen. Pääsimme jatkamaan matkaa vähän jälkeen yhdeksän.
