Sisällä viihtyvää sorttia
kimmeli 28. Lokakuu, 2007
Niin, kyllä minulla on sisällä aina niin paljon tekemistä, etten millään viittis lähteä ulos. Eilinenkin meni kokonaan seinien sisällä. Meinasi mennä tänäänkin… Olen kirjoitellut, sähköposteja, blogeja ja kirjeitä. Sitten arkistoin kaikki viime vuotiset kirjeet kellariin. Niitä oli pieni paperikassillinen. En kuitenkaan jaksanut laskea paljonko. Tämän vuotisetkin ovat hyvässä järjestyksessä.
Sitten sain laitettua Pariisi-kortit kansioon. Ei ollut vaikeaa, sillä niitä oli vain 83 kpl. Järjestelin ne kuitenkin paikkojen mukaan järjestykseen ja nyt on helppo sinne lisäillä. Eniten oli Notre Dame-kortteja, kun Versailles-kortteja oli vain yksi.
Kotimaiset paikkakuntakortit “päivitin” myös ja sain lisättyä peräti 81 uutta,mitä ei ennestään ollut. Niitä oli kiva plarata ja katsoa niitä paikkoja, joissa juuri tuli käytyä.
Kaikkea tekemistä olisi siis sisällä vaikka kuinka ja siksi en meinaa ulos joutua, mutta tänään tein toisin. Lähdin ulos nuoremman poikani kanssa ja teimme pitkän lenkin ja se kannatti. Ihana sumuinen, pimeän kostea ilma on aina minua kiehtonut. On vaan helppo kävellä ja hengittää. Nyt sitten saa taas hyvillä mielin nyhjätä sisällä.
- Pohdintoja
- Kommentit (2)

onko sulla joku tietty aihepiiri, mihin keskityt niissä korteissa?
Oujee, kotimaiset paikkakunnat, Pariisi, Jaana Aalto ja Lisi Martin. Sitten kaikki lukuisat erilaiset kohteet vaihtokavereille.