Arkisto päivälle 18. Lokakuu, 2007

Päivä täys touhua

kimmeli 18. Lokakuu, 2007

Tänään minä heräsin ajoissa ja lähdin viemään auton huoltoon. Tai siis ajoin isäni luokse, jonka autotallista otettiin talvirenkaat kyytiin ja sitten vasta huoltoon. Jätettiin auto osaaviin käsiin. Siinä vaiheessa oli äitini keittämä aamukahvi valmista. Isäni heitti minut vielä kotiin.

Kotona sain lorvia kotvasen postia ootellessa, jota ei sitten kerennytkään tulla ennen kun oli lähdettävä töihin. Töissä minulla oli heti haastattelu ja tälläkertaa minä en haastatellut. Etsittiin rauhallinen paikka, jota jouduttiin välillä vaihtamaan(tosi rauhallinen). Kun juttu oli ohi, menin hierojalle ja vasta sen jälkeen pääsin käsiksi varsinaisiin töihini. Sähelsin yhtä ja toista ja silti lähdin tuntia aiemmin kotiin.

Kun olin töissä, niin sillä aikaa isäni haki tyttäreni ja lemmikkihamsumme eläinlääkäriin. Odotin koko ajan töissä puhelua, että saan kuulla, kuinka kivuttomasti se oli käynyt. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan yritetään vielä lääkekuurilla jatkaa…

Töistä suoraan menin postiin poikani kanssa, joka oli tullut minua vastaan. Minulla oli lappu, jossa kaksi hemmetin pitkää sarjanumeroa kahdesta paketista. Niin pitkiä ne numerot, että virkailijakin sekosi niissä. Vaan, poistuin kuitenkin postista kaksi pakettia kainalossa ja äkkiä kotiin. Toinen paketeista sisälsi nimittäin yli kolme kiloa käytettyjä postikortteja. Sellainen lähetys tekee minusta ihan vipon ja pakko saada plarata niitä heti! Vasta kun olin sen läjän käynyt läpi, tipahdin maan pinnalle, että olisiko joku esim. ruokaa vailla.

Kotikatu, suihkuun ja maate!

Huoli päällä

kimmeli 18. Lokakuu, 2007

Viime yönä näin unta…ex-miehestäni. Voi vaan kuvitella, miten tärkeä ihminen hän edelleen minulle on.

Olimme jossain ihmepaikassa, ja molemmat poikamme olivat mukana, tytärtäni ei ollut. Nuorempi poika kuitenkin hävisi ja sitä etsimme ja vanhempaa pidin kädestä kiinni. Se hätä oli kamala, että mihin poika on kadonnut ja kun oli olevinaan niin paljon muita ihmisiä. Kyselin ja kukaan ei ollut nähnyt ja ei ollut puhelintakaan.

Onnellinen uni sen takia, että poika löytyi ja olimme taas kaikki yhdessä. Kun aamulla mietin sitä unta, niin oikein sydäntä kouristi, kun ihmettelin, missä oli tyttäreni? Miksi hän ei ollut siinä unessa?

Tulin siihen tulokseen, että hänestä en ole sillai huolissani kuin pojista. Jotenkin vain aina luotan tyttäreeni, joka on niin huolellinen ja järkevä. Pojat ovat eri asia. Vanhempi poika on aina menossa ja alttiina vaaroille. Nuorempi taas vaan on se nuorempi, josta juuri sen takia aina huolehtii.

Aina olen ollut niin kauhea huolehtimaan ja jos joku on myöhässä, olen valmis uskomaan kaikkein pahinta. Runsas mielikuvitus on tässä tapauksessa varsinainen riesa. Onneksi lapset jo tietävät sen ja siksi noudattavat sovittuja aikoja ja soittavat oitis, jos pikkasenkin myöhästyvät.

Eräs tapaus oli, kun minulla oli miesvieras, ihan vaan kahvilla. Odotin poikaani elokuvista ja kun ei alkanut saapua, olin tulla hulluksi. En enää kuullut, mitä se mies puhui kun kyttäsin ikkunasta ja ravasin ihan hermona. Loppujen lopuksi oli sanottava, että sori, nyt lähen etsimään poikaani. Kävelin elokuvateatterille ja matkalla kuvittelin jo kuinka poikani on ryöstetty, pahoinpidelty ja viety ties minne. Lähellä elokuvateatteria poikani tuli vastaan. Minä nappasin hänet syliini ja itkin ilosta ja helpotuksesta. Poika ihan pikkasen ihmetteli, mikäs äitille nyt tuli? Se elokuva vaan oli kestänyt tavallista kauemmin.