Arkisto päivälle 14. Lokakuu, 2007

Lapset antaa virtaa

kimmeli 14. Lokakuu, 2007

Lapset tulivat kotiin ja heti aktivoiduin! Pesasin parit ikkunat ja silitin niihin verhot. Tyttäreni sain apujoukkoihin ja pojatkin tekivät omat oasuutensa. Ruuan sain värkättyä uuniin ja pari koneellista pyykkiäkin heivasin. Mankeli lauloi ja melkeinpä minäkin:)

Kaiken nupiksi laitoin saunan päälle. Oli aivan ihanaa löylytellä sen päälle, että oli tehnyt jotain. Ihan kuin olisi jotenkin ansainnut sen. Jospa sitä nukkuisi paremmin ensi yön, ilman painajaisia, joita taas viime yönä riitti koko yön seuduksi.

Minulla on huomenna kirjailijavieras ja olen siis jo “nähnyt” kuinka kaikki menee kuralle. Kaiken yötä näin, että vieras oli myöhässä, kalusteet oli laittamatta, tarjoilu ei pelannut ja kaikki kellot näyttivät eri aikaa…

Mitähän tekisi?

kimmeli 14. Lokakuu, 2007

Kun minulla on lapseton aika, olen niin täpinöissäni kaikkien hommien kanssa, etten saa mitään aikaseksi. Rasittavaa.

Pitkästä aikaa lapset menivät koko viikonlopuksi isänsä luo ja minulla heti vaikka mitä tekemistä. Tosiasia on vain se, että en ole tehnyt mitään. Se harmittaa…

Tosin perjantai-illan olin töissä ja kun tulin kotiin, aika meni siihen kun siivosin kotia asumiskelvolliseksi. Lapsilta oli kaikki jäänyt sillai, kun olisi tullut äkkilähtö. Olin väsynyt ja sitten pahalla päällä. Tiskasin, vein roskia ja laitoin maidon kaappiin ja - laitoin lapsille tekstarit, että viikkorahat on nyt jäissä.

Lauantainakin olin töissä. Kun tulin kotiin, jäin sohvalle, enkä päässyt siitä millään. Siihen tuleekin sellanen kuoppa, että vaikeaa sieltä nouseminen onkin. Miten sitä osasikin vain laiskottaa, onneksi kukaan ei nähnyt.

Tänään, sunnuntaina, lapset tulevat kotiin. No, olen jo imuroinut. Kaikki se, mitä alunperin suunnittelin, on tekemättä. Vaikka vielähän sitä kerkeis,jos panis töpinäksi. Olisi pestävä kolme ikkunaa, ennen kun talvi tulee. Ruokaa olisi värkättävä pakkaseen. Olisi valmistauduttava erääseen kirjailijavierailuun, kirjoitettava kirjeitä, mankeloitava, siivottava eteisen kaapit…auts, ku lista on pitkä.

En siis ole mitään jättänyt tekemättä siksi, etten tykkäisi vaan kun en vaan nyt saa aikaseksi. Miksiköhän? Lorvittaa…