Kympin hilupilttuut
kimmeli 23. Syyskuu, 2007
Keskimmäinen tuli miehen ikään, pienen miehen, sillä eka täys kymppi paukahti rikki. Muistan kun hän teki tuloaan, Diana kuoli. Poikaani oli ennustettu syntyväksi hyvissä ajoin, koska antoi ennakkosupistuksia. Minä, pölkkypää-äiti uskoin ja jalka oven raossa oottelin lähtöä. Katin kontit, ei sinne päinkään. Olin kurkkua myöten täys koko raskautta, sillä niin oli ollut tukalaa ja vaikeaa alusta asti. Olin jopa raskauden alkuvaiheessa katsellut talviolympialaisia, kun niin oli paha olla ja piti jotain tehdä, ettei se olisi ollut mielessä ja kun ei jaksanut sitä jotain tehdä!
Poika ei tullut ajoissa, vaan pitkitti tuloaan LA:sta kuusi päivää. Kuusi helevetin pitkää päivää, jolloin minulla oli suupielet ruvella pelkän stressin takia, olenhan aina ollut huono odottamaan. Sitten kun hän alkoi antaa merkkejä tulostaan, olin aivan onnesta sekaisin…
Veimme mieheni kanssa 2v tyttäremme ystäväni luokse hoitoon ja eikun pykäämään. Synnärillä oli niin hiljaista, että siellä kätilöt oikein odottivat meitä:). Mutta, poika kiusasi minua…supisti ja sitten taas ei. Aina kun menin katsomaan telsua, alkoi supistaa ja kun menin sänkyyn, lakkasi. Viisaammat olivat sitä mieltä, että varmaan joskus aamulla. Minä aloin itkeä, että ei ku nyt, en jaksa enään aamuun asti ootella. Mieheni oli pahalla päällä, kun muka turhaan olimme niin aikasin sinne tulleet. Vaan, sitten alkoi tapahtua ja grande finale oli alkanut! Jee, kaksi tuntia ja minulla oli poika. Sain valita, että joko katetroidaan tai saan konjakin…hih, totta hitossa otin konjakin. Sillä olikin tosi hyvä vaikutus, sillä juoksin nestettä poistamassa koko loppuyön. Ei sinänsä haitannut, sillä olin niin euforisessa tilassa, että olin saanut pojan, että minulla oli nyt poika ja tyttö, minähän olen itse täydellisyys! Harmitti kyllä vallan vietävästi kun en voinut siinä aamuyön tunteina soittaa kellee, vaan oli vain tyydyttävä tanssimaan pitkin käytäviä…mulla on poika, mulla on poika…
Tämä jäpikkä täytti siis jo 10v. On niin isoa poikaa, vaikka kuitenkin niin pieni. Kymmenen vuoden päästä ties missä…miten aika menee nopeasti ja mihin se livahtaa? Vaikka, kyllä minä olen aina ja kaiken aikaa nauttinut joka hetkestä lasteni kanssa. Se onkin helpompaa, kun ei tarvitse miehestä huolehtia:)
