Hautuumaahaahuilua
kimmeli 11. Syyskuu, 2007
Niin, minä piipahdin hautuumaalla, sillä taas oli se hetki, kun oli vaan pakko mennä. Tulee vaan sillai täyteen, ettei sitä tilannetta korjaa kuin hautuumaahaahuilu.
Kävin kaupassa ja ostin kaksi hautakynttilää ja puntin tikkuja. Ei ollu irtoaskeja. Toisen kynttilän ostin varalle seuraavaa reissua varten. Siellä mullissa lepää paljonkin tuttuja, mutta eräs minulle tosi tärkeä ystävä on siellä nyt ollut maan povessa 1,5v. Käyn siellä aina kun tuntuu siltä.
Minä kyllä olen aina saanut kiksejä hautuumaalla käynneistä. Rakastan sitä rauhaa, hiljaisuutta, säntillisyyttä, kaikki on niin jotenkin järjestyksessä. Kaupungin melu jää jonnekin kauas, se kuuluu, mutta kuin paksun seinän takaa, ettei häiritse.
Kun odotin ensimmäistä lastani, kävelin siellä mieheni kanssa. Katselimme nimiä ja se oli erittäin mukavaa. Toki kiersimme muitakin hautausmaita, siis siitäkin mukava mies, että viihtyi siellä hautuumaalla kanssani.
Kun odotin toista lastani, asuimme lähellä hautuumaata. Silloin se oli minun paikkani aina silloin ku aloin vaan käymään liian kuumana. Lyllersin hautuumaalle, kävelin hissukseen tai istuskelin penkillä ja nautin siitä niin, että ei aikaakaan kun olin taas suht normaali.
Tänään vein kynttilän ja kaihomielellä muistelin ystävääni ja kuinka aina tuleekaan niin ikävä. Sitten lähdin taas kävelemään. Katselin upeita hautakiviä ja mietin millaisen minä sitten joskus saan. Haluaisin luonnonkiven, jonkun murikan jostain metsän siimeksestä. Verenpisarat ovat kauniita, mutta peittävät hautakiven. Muutamille haudoille oli laitettu kunnostuskehoitus. Katsoin sieltä heinikosta, että moni oli kuollut jo 1950-luvulla. Missä oli heidän omaiset? Olivatko unohtaneet tai jos eivät asu paikkakunnalla.
Olisi tehnyt mieli ottaa hoitoon:). Surullista, että sitten vaan kivi poistetaan ja unohdetaan. En palvo kuolleita enkä kiviä, mutta muistoa voi vaalia. Joskus, ennen meitä on ollut ihmisiä rakentamassa tätä maata…
