Kuukausiarkisto Elokuu, 2007

I’m singing in the rain…

kimmeli 17. Elokuu, 2007

Yöllä satoi, sillai ihan rauhallisesti. Aamulla satoi, sillai ihan rauhallisesti. Heräsin ja oli niin hämärää, että oli laitettava valot. Kun muut nukkuivat, otin ilon irti. Menin parvekkeelle istumaan ja olin ihan täpinässä. Ihanan viileätä. Oli oikein parvekkeen ikkuna avattava, että saa tuntumaa sateeseen, oli helppo hengittää ja tuntui ettei saa kyllikseen kun sitä niin innokkaasti hengitti. Minä sitten rakastan sadetta. Kaivoin sadetakin kaapista ja huomasin, että meiltä puuttuu parit kumisaappaat…

Sisällä oli kuitenkin kuuma, seinät hohkasivat siinä määrin lämpöä, että oli käytävä välillä parvekkeella jäähyllä. Hampaitten pesussakin pukkasi hikeä…no, minun kohdalla se ei niinkään ole ihme, kun hampaita saa pestä urakalla. Raudat aiheuttavat pesuun(kin) kommervenkkejä ja äskettäinen hammaspolilla käynti tuntuu vielä arkuutena koko kalustossa.

Kävin ekaluokkalaisen kanssa kouluterveydenhoitajalla. Waude, pikkumies oli hurahtanut helmikuusta pituutta 10cm. Menee varmaan minusta pian ohi…tolla vauhdilla. Painoakin oli tullu 4kg. Olisi saanut tulla enemmänkin, niin pysyis housut paremmin jalassa. Hyvän vinkin sain itellenikin ja kerron siitä enemmän, kun saan sen vinkin kirjallisena ja pääsen kokeilemaan.

Torillakin kävin, jälleen ja ilahdutin itseäni neilikoilla. Rakastan neilikoita! Minulla on lähes alinomaa neilikoita maljakossa. Tänään ostin sellasen retuliinin kimpun ja heitin entiset pois. Kylläpä sitä voi niitä taas pitkään ihastella. Voin suositella, ostakaa iloksenne neilikoita, ovat niin kauniita ja kestävät pitkään. Veden vaan vaihtaa, mieluummin päivittäin, niin kyllä on iloa pitkäksi aikaa.

Naapurissa piipahdin pullapitkon kanssa kahvilla. Tällänen se on lomaa! Voi tehdä mitä lystää. Viimeistä lomapäivää muuten vietetätään. Maanantaina olen jo työmaalla enkä ollenkaan pitkin hampain, vaan täydellä innolla. Eilen parturissa juteltiin siitä, kuinka jokaisella pitäisi olla työ, mistä pitää. Ammatinvalinta on tärkeä asia ja työ sisältyy elämään niin suurelta osin, että sen olisi oltava mielekästä. Soisin jokaisen kokevan sitä onnen tunnetta, kuin omalla kohdallani, että ku sitä riemumielin loikkii töihin…askel-askel-hyppy-tyylillä!

Enään ei sada, vaan taas paistaa, mutta kyllä minä sen kestän. Illalla on Taiteiden Yö, joten olisihan se suotavaa, että pysyttelisi poudan puolella, niin olisi kaikilla niin mukavaa…tenuttaa:(….

Päivä paistaa

kimmeli 16. Elokuu, 2007

Päivä paistaa vaikka olo onkin välillä ihan risukasa. Menee sellaista siksakkia tämä koko eläminen. Joskus sitä sillai toivoisi, että olisi kotvasen aikaa tylsää, vaan ku ei sitten ikinä.

Aamulla nousin ajoissa ylös ja keitin kahvit, hyvät kahvit pitkästä aikaa. Minä olen aamuisin keittänyt itselleni aina niin huonot kahvit, että ei ihme, jos ei aina oo hymyilyttänyt. Otin mallia pojastani, joka keitti minulle eilen kahvit. Minua nimittäin eilen iltapäivällä painosti niin turkasesti, että oli pakko saada kahvia. Houkuttelin nuorimmaiseni keittämään minulle kahvit ja mikä tyyli. Tasoitti aina mitallisen sormella, näytti muuten siltä kuin keittelisi kahveja ihan tämän tästä. Tänään, aamutuimaan tein samalla lailla ja vot, ku ol hyyvää:). Sitä piti oikein keski-ikä saavuttaa ennen ku oppii kahvin keiton jalon taidon ja viel lapselta. Joillain se vaan on taito hyppysissä.

Kun sain lapset koulutielle, käväsin torilla ja parturissa. Pitkiä hiuksiani ei vedetty klanitasolle vaan siistittiin latvoja, jotta saadaan kampa taas kulkemaan. Hiukset suittuina ja torilta hankittu kukkapaketti kainalossa suuntasin ystäväni luokse kylään.

Miten aika lipsahti, sillä viihdyin siellä hänen luonaan viisi tuntia. Kyllä nyt taas jaksaa, kun ollaan puolin ja toisin kuunneltu toisiamme. Tsempattu jaksamaan työssä ja kotona. Jokaiselle ihmiselle pitäisi kuulua ainakin yksi sellainen “terapeutti”, jonka luona käydessään saa akut ladattua. Sitten taas voi lähteä elämän merelle kyntämään.

Tänään olen ollut erään asian takia pikkasen alamaissa. Se on pieni ja vähäpätöinen, mutta suuri en ole minäkään, joten siksi se kai vaivaakin. Kyllä se siitä ajan kanssa sutjaantuu, niin kuin kokemuksesta tiedän.

Nyt illan suussa olisi vielä keikka tiedossa. Koululla vanhempain ilta, koskien nuorimmaistani. Menen pyörällä. Viime vuonna kun innolla ampaisin autolla, sain matkalla ylinopeussakot. Pyörälläkin pääsee ihan reipaasti, mutta en ole vielä kuullut, että pyöräillessä saisi sakot ylinopeudesta…

Yöllisiä hetkiä

kimmeli 15. Elokuu, 2007

Ihana aamu, raikas sellainen tai just niin raikas kuin se voi yöllisen ukonilman jäljiltä olla. Heräsin siihen, en jyrinään, vaan kun verhot tanssivat. Lepattivat sen minkä jaksoivat, kertoessaan, että kaduilla tuulee. Oli pakko nousta ylös. Vielä ei satanut, ei jyrissyt, mutta enteili ja salama välähteli…

Koko torpassa oli läpiveto. Pari ikkunaa suljin ja parvekkeen lasit laitoin kiinni. Nautin, hykertelin mielihyvästä, sillä ukonilma oli oikein tervetullutta ja hellejakson jälkeen odotettavissa.

Menin sänkyyn odottamaan. Sitten se tuli! Vettä tuli niin suurella voimalla, salamoi ja jyrisi. Upeeta. Tosin, aivan liian rauhallisesti. Ukonilma harvoin napsahtaa tämän kaupungin ylle, vaan kiertää useimmiten muutaman kilometrin päästä. Niin se teki sen nytkin ja minä olin hiukkasen pettynyt. Olisin niin toivonut sellaista rajuilmaa. En pelkää, vaikka tunnenkin sellaista pelonsekaista kunnioitusta. Kaiken rehellisyyden nimessä on myönnettävä, että jos asuisin yksin jossain pikkupikkutorpassa, varppina pelkäisin. Silloin viimeistään tulisi mieleen kaikki lapsuudessa kuullut peloittavat tarinat pallosalamoista, jotka tappoivat pikkulapsia tullessaan savupiipusta sisään ja melskatessaan pitkin tupaa.

Nyt on aamu, ihana pilvinen aamu ja minulla on tavattoman hieno olo. Ei koske päätä, kun ei sillai pääse nyt häikäsemään. Minulla on päivien kimallusta ihan ilman aurinkoa ja etenkin juuri silloin.

Muutenkin aamu alkoi oikein hyvästi, kun lapset eivät ole tapelleet. TV:tä ei ole aukaistu. Heräsin jo ennen seitsemää, keitin kahvit, luin lehden ja sitten herätin ensimmäisen lapsen. Tämä päivä on se, kun kaikki lapset menevät eri aikoihin kouluun. Minä vaan lomailen ja otan kaiken irti siitä, kun ei tarvitse oikeastaan tehdän yhtään mitään. Jos vaikka kaupassa kävisi tänään, niin siitä sitä olisikin päivälle toimittamista.

Ai ku kiristää…

kimmeli 14. Elokuu, 2007

Minulla on sellanen pää, ettei se oikein tykkää mistään. Aina äkseeraamassa vaikka mistä. Elä sitten sen kanssa sovussa. Nyt se ei sitten tykkää ilmoista. Kun on kuuma ja hiki, minulla pää sanoo pox-däng-däng:(.

Yön nukuin pätkissä ja outoja unia nähden. Kolmelta heräsin ja se on just se aika, jos herää, ei saa nukuttua… Minulla on sellaiseen “unileikki”. Viime yönä se oli sitä, että aloin käymään aakkosia läpi niin, että jokaisella kirjaimella oli keksittävä 3-kirjaiminen sukunimi. Aho….joo, hyvin alkoi, sillä siihen se jäi, kun en keksinyt B:llä alkavaa…Peruutin ja keksin toisen A:lla alkavan, Aro. Hyppäsin B:n yli ja taas juutuin, en keksinyt C:llä alkavaa…Jossain vaiheessa tiukkaa mietiskelyä sitten nukahdin.

Aamulla alkoi tappelu, kun en antanut katsoa lasten ohjelmia. Minusta se vaan on tyhmää(?) aloittaa aamu tuijottamalla tv:tä, kun samalla kaikki asiat menee ohi korvien, leivät hyppii paahtimesta ja jää syömättä, petit jää petaamatta, hampaat pesemättä.

Onneksi minulla on loma. Saatoin nuorimmaisen kouluun ja kävin torilla aamukahvilla. Yritin olla huomaamatta orastavaa jytkytystä oikeassa puolessa. Kun tulin kotiin, tiskasin supertiskin rentoutuakseni. Sillä aikaa tuli posti. Vaati suurta itsehillintää, etten kesken tiskin rynnännyt tsekkaamaan päivän antia. Tiistaisin tulee aina isosti postia.

Tulihan sitä, mm. kirje käräjäoikeudelta. Auts, silloin vasta alkoikin kiristää. Olin jo onneksi nielaissut täsmälääkkeen. Kerkesin kuvitella vaikka mitä ja kelasin äkkiä, minkä rikoksen olen tehnyt??? Siltä istumalta lähdin hakemaan sitä tiedoksiantoa. Autossa kuitenkin hiljennyin hetkeksi ja soitin ensin sinne. Huh, selvisi heti, että kyse olikin hallinto-oikeuden papereista. Minullahan oli valitus vireillä poikani kouluun ottamisesta ja sen saakin jo peruuttaa, kun poika pääsi samaan kouluun sisarustensa kanssa. Kylläpä helpotti. Hain ne paperit ja nyt sitten vedän lonkkaa sohvalla ja oottelen, että pää selviää.

Päivien kimallusta

kimmeli 13. Elokuu, 2007

Tässä blogissa käsitellään pääosin päivien kimallusta…joskus enemmän, toisinaan taas vähemmän, ihan miten sattuu kimaltamaan:)

Koulut alkoivat tänään ja me voitimme taistelun! Saimme nuorimmaiseni samaan kouluun sisarustensa kanssa. Se ei ollut läpihuutojuttu, sillä kävimme “sotaa” koulutoimea vastaan. Viime viikolla me sitten vain päätimme, että nuorimmaiseni lähtee samaan kouluun muiden kanssa. Kyse oli koulusta, joka sijaitsee lähinnä kotia, jossa siis jo on kaksi sisarusta ja jota itsekkin olen käynyt. Sinne vaan ei mahtunut… Valitin ja valitus hylättiin. Valitin uudestaan ja valitus on vielä hallinto-oikeudessa.

Tänä aamuna me kuitenkin vain menimme kouluun, johon halusimme ja sinne poika jäi. Ja - sai jäädä. Poskia kolottaa vieläkin, kun niin hymyilyttää:) Tämä se on sitä päivien kimallusta!

Jotta ei olisi ihan mennyt kivaksi tai liian kivaksi, ajelin hammaspolille. Käyn siellä aina tämän tästä ja nimenomaan hoitoa saamassa. Kolme varttia makasin penkillä suu auki ja taas on hammaskalusto hellänä. Sanoinkin siellä, että nyt se hymy hyytyy, ainakin vähäksi aikaa.

Ennen sitä piipahdin yhden miehen kanssa kahvilla. Ehdotti huomiseksi uimaan menoa…En lähde! Ehei, se olisi kahdenkeskinen uimareissu ja kiitos ei, mutta minuun pätee nyt lähestymiskielto! Näin se on, sillä minua alkoi heti oikein ahdistaa.

« Edellinen