Aika kuluu
kimmeli 31. Elokuu, 2007
Minulla se aika on hupaa, menee niin ettei mukana pysy, saati perässä. Päivät ja viikot soljuu sellasella kyydillä, että olisi varsin mukavaa, jos voisi sillai painaa hidastusnappulasta.
Minä rakastan elämää, ihan sillai kauheesti, pakahduttavasti, jokaista päivää ja hetkeä. Kun selvisin erostani, joka vei minut niin surun syviin syövereihin, minulla ei ole muuta kun aihetta iloon. Minulla on kuitenkin kaikki niin hyvin. Jokainen päivä minä voin olla kiitollinen niin monesta asiasta. Aivan kuin olisin saanut uudet silmälasit, sillä näen ja koen kaiken paljon voimakkaammin. Olen niin iloinen, että selvisin hengissä ja järjissäni ja minulla on nuo lapset.
Kun tulin eilen illalla kotiin myöhemmin, tuntui niin hyvältä tulla omaan lämpimään kotiin. Keskimmäinen lapseni, 10v poikani odotti minua minun sängyssäni. Hän oli jo muutaman kerran soittanut. En voi sille mitään, että hän on aina minusta, aikuisesta äiti-ihmisestä huolehtimassa. Olen sanonut monta kertaa, että olen jo iso ihminen, mutta aivan turhaan, hän valvoo ja odottaa.
Ennen kuin menin hänen viereen, kävin silittelemässä 12v tytärtäni ja kuopustani, 7v poikaani. Koin olevani rikas, kun minulla on lapset. Muutakin minulla on, terveys ja elämänilo. Aivan mahtava työ ja niin paljon kaikkea kiinnostavaa tekemistä. Yhtään en ihmettele, jos joku on kateellinen. Vaikka kateus ei kannata. Kyllä minusta jokainen voisi tehdä elämälleen jotain, vaikkapa alkaa arvostamaan sitä.
Minulla ei ole ikinä ollut tylsää! Joskus olen kyllä jopa toivonut, että jospa vaikka kotvasen aikaa olisi tylsää, että tietäs millasta se on? Miten sitä innostusta voisi jakaa tai opettaa? Minulla sitä kyllä piisaa niin, että tulvii välillä yli äyräiden!
- Yleinen
- Kommentit (4)
Huomioni kiinnittyi tuohon, kun sanoit kuopuksesi olevan 7-vuotias.. Ja erostanne on kahdeksan vuotta aikaa. Eli erositteko silloin, kun vasta odotit nuorimmaistasi? Tämä on jäänyt minulta täysin sisäistämättä, jos näin on.
Kyllä, näinhän se oli. Olen jollain lailla siitä maininnut Eroprosessi-blogissani ja etenkin alkupään teksteissäni. Ero tuli elokuussa 1999 ja kuopukseni syntyi 2000 tammikuussa. Sen takia se ero oli tai se alku erittäin vaikea ja usvainen, kun olin niin vahvasti raskaana….
Ah, okei. Kiitoksia täsmennyksestä. Olenhan sen blogin läpi lukenut ja tätä asiaa ihmetellessäni kävin vielä pari tekstiä lukemassa, mutta en löytänyt mitään. Nyt asia on sitten vihdoin sisäistetty. Huhhuh oikeasti, miten olen voinut tuollaisen asian jättää täysin huomiotta!
Paula-ystäväiseni, Eroprosessi-blogissani heti alussa toukokuun postauksissa kerron raskaana olemisesta yms. ja koko eroprosessissa minä kerroin synnyttämisestäkin… Ihan kamalasti en voinut sitä korostaa, kun juuri sen takia sain osakseni niin paljon sääliä ja en ollut kestää sitä…Joka tapauksessa se oli elämäni kovin koulu, selvitä erosta kahden pienen lapsen kanssa ja ollessa raskaana, sitten synnyttää ja edelleen selvitä yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Mutta, minä selvisin!