Arkisto päivälle 28. Elokuu, 2007

Mikä ihana viileys

kimmeli 28. Elokuu, 2007

Nyt hehkutan! Olen aivan innoissani, kun ilmat viileni. Voin oikein tuntea kuinka energia alkaa virrata, kun on minulle sopiva lämpötila. Suurin osa kai nauttii helteestä, auringosta ja lämmöstä. Minulle se ei vaan sovi, kun olen lämmössä aivan nuupallaan.

Kun on niitä, jotka masentuvat syksyisin ja pimeään aikaan ja tarvitsevat valohoitoa, niin minulla on päinvastoin. Minä olen täysissä virroissa. Minulle olisi saatava joku “pimeä-viileä-hoito”. Kuinkahan sellainenkin olisi järjestettävissä… No, onhan niitä kaikenlaisia suolahuoneitakin…Minulle sellainen huone, missä olisi viileätä, syystuuli puhaltaisi ja olisi muutenkin sellasta hämärää. Ehdotin kerran työmatkaksi, että rakentaisivat minulle sellaisen maanalaisen tunnelin, meidän pihalta työmaalle:) Ei olisi kuin 500m… No, vitsi-vitsi, mutta ajatuksena aivan ihana.

Nyt on syksy ja se on aina ollut minun lempivuodenaikani. Sitä repii siitä kaiken irti ja on ihan pakahtua. Ilma on raikas ja sellaisen viileän kostea. Aurinko, jos paistaa, ei ole enää niin röyhkeä, että osuisi suoraan silmiin tai kävisi iholle. Syksyisin aurinko alkaa olla jo sellainen maltillinen.

Yöllä jätän ikkunan auki ja otan yhden peiton lisää. Nautin siitä syysyön henkäyksestä ja voi, kuinka sitä nukkuu hyvin. Aamulla herää virkeänä ja latautuneena uuteen päivään.

Pidän myös niistä syyssateista. Kun olen koko kesän saanut kuulla ihmisten jatkuvaa ylistystä lämmöstä ja auringosta, niin nyt alkaa se marmatus. Sitä saa kuulla kaiken aikaa, mutta saanpahan kuittailla takas, että ‘voi, kuinka ihana ilma’.

Nauttikaa ihmiset syksystä!