Poppamiehen pakeilla
kimmeli 21. Elokuu, 2007
Töistä lähdin tohtoria tapaamaan. Onneksi sain ajan jo näin pian vaikka vasta eilen aloin aikaa varaamaan. Siis, miten minulla onkin pää pehmeenä. Koko aamun oli ällö olo ja pää sen oloinen, niin ku sillä olisi pelattu pingistä. Astuin tohtorin huoneeseen ja ois tehnyt mieli asettaa pää pöydälle, että irti ja uusi tilalle. Sanoin kuitenkin, että saisko pään vaihdettua? Valitettavasti ei, oli vastaus. Höh, no mitäs myö sitten tehdään.
Aikamme pakistiin ja lopputuloksena sain uuden estolääkityksen, kipulääkityksen, täsmälääkityksen ja pahoinvointiin vielä erikseen. Yäk, minä niin inhoon pillereitä, mutta vielä enemmän päänsärkyä. Seuraava askel on akupunktio! Ihan mitä tahansa, sillä olen valmis kun partiotyttö, päästäkseni eroon pahuksen migreenistä.
Töitten jälkeen vein sitten lapset syömään. Menimme lähiravintolaan, missä on erittäin hyvä ruoka ja valkoiset pöytäliinat. Pikkasen kyllä pelkäsin, että kuinkahan minun lapset osaavat käyttäytyä… Pelko oli turha, sillä osasivat syödä, siististi ja muutenkin käytös oli ihan kohtuullista. Ruokakin oli erittäin hyvää ja se oli yksimielistä. Varoitin kyllä lapsia, etteivät nyt pahemmin elvistelis pihalla, sillä miten yksinhuoltajalla vois olla varaa syöttää lapsia ravintolassa… Ei olekkaan, mutta joskus onvaan “juhlan” paikka:) Tämä sen takia, että minun nuorimaiseni pääsi samaan kouluun sisarustensa kanssa.
Nyt tässä oottelen iltaa, että pääsen ottamaan ensimmäisen estolääkkeen ja tarkkailemaan se vaikutusta. Etenkin aamulla. Enkä aio tästä blogista vääntää mitään sairaskertomusta, sillä minä ainakaan en jaksaisi kiinnostua kenenkään valitusvirsistä ku kolottaa…
Syksyä minä kyllä odotan! Syksyn raikkaan viileitä ilmoja ja kun valon määrä vähenee. Sitten minunkin oloni on parhaimmillaan. Niinpä, kaikki tuntuvat rakastavansa aurinkoa ja lämpöä, mutta minäpä en.
