Yöllisiä hetkiä
kimmeli 15. Elokuu, 2007
Ihana aamu, raikas sellainen tai just niin raikas kuin se voi yöllisen ukonilman jäljiltä olla. Heräsin siihen, en jyrinään, vaan kun verhot tanssivat. Lepattivat sen minkä jaksoivat, kertoessaan, että kaduilla tuulee. Oli pakko nousta ylös. Vielä ei satanut, ei jyrissyt, mutta enteili ja salama välähteli…
Koko torpassa oli läpiveto. Pari ikkunaa suljin ja parvekkeen lasit laitoin kiinni. Nautin, hykertelin mielihyvästä, sillä ukonilma oli oikein tervetullutta ja hellejakson jälkeen odotettavissa.
Menin sänkyyn odottamaan. Sitten se tuli! Vettä tuli niin suurella voimalla, salamoi ja jyrisi. Upeeta. Tosin, aivan liian rauhallisesti. Ukonilma harvoin napsahtaa tämän kaupungin ylle, vaan kiertää useimmiten muutaman kilometrin päästä. Niin se teki sen nytkin ja minä olin hiukkasen pettynyt. Olisin niin toivonut sellaista rajuilmaa. En pelkää, vaikka tunnenkin sellaista pelonsekaista kunnioitusta. Kaiken rehellisyyden nimessä on myönnettävä, että jos asuisin yksin jossain pikkupikkutorpassa, varppina pelkäisin. Silloin viimeistään tulisi mieleen kaikki lapsuudessa kuullut peloittavat tarinat pallosalamoista, jotka tappoivat pikkulapsia tullessaan savupiipusta sisään ja melskatessaan pitkin tupaa.
Nyt on aamu, ihana pilvinen aamu ja minulla on tavattoman hieno olo. Ei koske päätä, kun ei sillai pääse nyt häikäsemään. Minulla on päivien kimallusta ihan ilman aurinkoa ja etenkin juuri silloin.
Muutenkin aamu alkoi oikein hyvästi, kun lapset eivät ole tapelleet. TV:tä ei ole aukaistu. Heräsin jo ennen seitsemää, keitin kahvit, luin lehden ja sitten herätin ensimmäisen lapsen. Tämä päivä on se, kun kaikki lapset menevät eri aikoihin kouluun. Minä vaan lomailen ja otan kaiken irti siitä, kun ei tarvitse oikeastaan tehdän yhtään mitään. Jos vaikka kaupassa kävisi tänään, niin siitä sitä olisikin päivälle toimittamista.
