Päivien Kimallusta

Tässä blogissa tuli seinät vastaan! Voi jepulis, ja ei mahu mittää. Siksi en eilen saanut mahtumaan kuvaa…Kirjoituksia oli 681 ja niihin kommentteja 1580… Melkoinen määrä! Kiitos *niijaa ja hymyilee vienosti*

Olen aika ylpeä itsestäni, kun huomasin sen, eikä tarvinut raivaria saada, että mikä mättää. Jotenkin ensin harmitti, kunnes päätin jatkaa päivieni kimallusta perustamalla uuden blogin ja ihan samoilla eväillä! Tervetuloa sinne, sillä jo juhlitaan…

Blogi on Päivien Kimallusta 2. ja sinne pääset tästä!

Kiitän kaikkia, jotka ovat viihtyneet näillä sivuilla. Itse olen ainakin viihtynyt, sillä olenhan niin kovin itsekäs, että oma seura paras seura. Niin, ja kirjoitan siksi, että minulla olisi helpompi olla. Kun kirjoittaa kaiken ulos itsestään, niin sitä jotenkin samalla jäsentelee niitä kimalluksia ja ei-kimalluksia.

Ajelimme naapurikaupunkiin ja siellä auto parkkiin ja jalkauduimme. Jos meillä oli lämmin, niin siellä ei ollut. Voi olla, että meri-ilma sen taas aiheutti. Siitä huolimatta jäätelökioskilla oli hervoton jono. Ei jaksettu jonottaa tai kyllähän minä, mutta kun oli ne lapset mukana.

Yritin ottaa valokuvia ja siitäkään ei meinannut tulla mitään, koska yksi ei sitten millään halunut, ei kuvata eikä olla kuvassa. Lähdimme kävelemään kaupungille ja kappas, taas oli yksi joka ei olisi halunut millään kävellä. Siitäkin huolimatta me vaan taitoimme matkaa ja kuinka ollakkaan, jädekioski tuli vastaan ja jonoa ei ollut. Ostimme jokaiselle kunnon tötteröt, kahdella pallolla ja oikealla vohvellilla. Nam! Kyllä se vaan oli hyvää. Jännä hinnoittelu: Yhdellä pallolla 2,2o, mutta kahdella 2,70. Oli siis PAKKO ottaa kahdella pallolla, kun se vaan oli olevinaan niin halpa. Vaikka kyllä tuli mieleen, että jos olisin ojentanut kourani, antanut 50senttiä ja pyytänyt vain sen toisen pallon…

Takaisin ajelimme vanhaa tietä ja poikkesimme koskipaikoilla, joista olisin laittanut kuvia, vaan kun ei ollut Ajatus samaa ajatusta minun ajatukseni kanssa Voi olla, että jos se muutta mieleni ja minä en, niin ainakin yksi kuva saattaisi vielä tänne tulla.

Jahka saan ruuan laitettua ja lapsoseni syötettyä, niin sitten menoksi!

Minusta Vapussa on parasta tippaleivät! Aika hintavia ovat, että kaksi olen vasta syönyt, kun niitä joutuu aina ostamaan NELJÄ,  että kaikki saa.

Ottakaa iisisti, kohtuudella kaikkea, ettei käy niin ku minulle viime viikonloppuna

Minulla on jo vapaat alkaneet. Vaan, eilen hyvästelin pomoni, joka on tänään viimeistä päivää. Harmittaa. Onneksi en ole tänään töissä, sillä kaikki läksiäiset ja hyvästelyt ovat niin draamaa täynnä. Minä vaan pidän joistakin ihmisistä enemmän kuin toisista ja sitten en millään luopuisi heistä, joista pidän

Ajatuskin siitä, että näin kävi, oli jo pitkään sellainen paino rinnassani. En olisi halunut millään tämän käyvän toteen. Kuitenkin ymmärrän ne kaikki syyt, miksi pomoni lähti. Nyt sitten pelkään, mitä tuleman pitää. Osa meillä piti hänestä ja osa ei. Ne, jotka eivät pitäneet, ovat niitä jarrujääriä, joita joka työpaikalla on. Vain he tietävät ja osaavat kaiken ja paras tapa on se, mikä on vuosikymmenten mittaan parhaaksi todettu. Mitään uudistuksia ei hyväksytä jne.

Kaikesta huolimatta pomoni hoiti työnsä hienosti. Pystyssä päin ja aina hyvällä tuulella. Nostan hattua sille, sillä heikompi ei olisi jaksanut.Nyt minua enemmänkin huolestuttaa se, kuinka meillä johtajat kykenevät työhönsä. Siis, etteivät ala kumartamaan sitä vanhaa koulukuntaa, jotka haluavat pomottaa pomoa omien käsitystensä mukaan. Jos niin menee, niin ei ole mukavaa.

Eilen istuin hiukan apeana kahvihuoneessa ja siinä jotkut suunittelivat tämän päivän ohjelmaa. Kerroin, että en ole paikalla. Samaan vetoon eräs pahimmista jarrujääristä tuumasi, ettei varmana tule edes paikalle. Vaikka onkin onnen päivä kun pomo lähtee jne. mutta ei ikinä laulaisi hänelle ja sitten tuli litania haukkumista päälle…. Tuntui todella pahalle. Siis pidän pomoani lähes ystävänä. Oli hilkulla, etten tuumannut, että tarttiskohan jonkun katsoa peiliin!

Olen siis kotona vapaalla ja toivon kaikkea hyvää pomolleni uudessa työpaikassaan ja ennen kaikkea elämässä yleensä. Olen hänelle kiitollinen todella monesta asiasta. Ilman hänen kannustustaan en olisi kaikkea kivaa duunia päässyt ikinä tekemään.

Niin, sanoin työkavereilleni, että onneksi en ole paikalla, sillä voisin alkaa hysteerisenä parkua, konttaisin pomoni perään, tarraisin jalkaan ja kirkuisin: - Älä jätä!!

Pelimies eilen illalla taivasteli ikkunassa…

…että onpa äiti kaunista! Niin paljon pilviä ja miten nätisti ne ovat.

Niin vaan poika napsi kuvia taivaasta…

Tuli sitten mieleen, kun Tytsä oli pieni, niin tykkäsi katsoa aina pilviä. Istui ikkunalla ja huusi: - Äiti, äiti, tuu kattoo pilviä!

Toinen tapaus oli se, kun Tytsä sai haavan päähänsä ja vietiin häntä sairaalaan. Pidin häntä sylissä auton takapenkillä, niin sanoi: - Pois pää edestä, kun katon tähtiä.

Tänä aamuna heräsin siihen, kun luulin, että jollain piipittää herätys, muttei herää, jollen mee apuun.. Hah, ei se mikään sellainen piipitys ollutkaan, sillä kun nousin pystyasentoon, se selkis. Herätyksen aiheuttaja oli se lintu siellä meidän pihalla. Taas! Piip-piip-piip, piip-piip-piip….

Onneksi nousin ajoissa, sillä aamiaisen jälkeen vein auton huoltoon ja kävellä köpöttelin sitten töihin. Koko matkan paistoi aurinko päin näköä ja joo, joo, oli aurinkolasit, mutta ei sit niin mitään apua siinä, että se löi taas migreenin päälle Paska juttu, no täsmälääkkeen avulla pärjäsin duunissa. Töitten jälkeen auton haku ja mikä oli ihaninta, niin se, että viidensadan remppa olikin vain 200! Hyvä, etten tanssinut ympäri pihaa. Minun autossa on nyt uusi vetoakseli! Kyllä vetää ja pelittää! Rahaa ei tietysti ollut, mutta lainasin varatililtä ja lupasin maksaa itelleni takaisin, kun saan veronpalautuksia ja niitähän saan!

Ohittakaa tää…

Minulla on morkkis! Kun en siis innostu keväästä, niin se ottaa koville. Kun kaikki innostuivat auringon paisteesta ja siitä kun oli niin lämmin. Minä kannoin raskaan pääni kotiin, otin täsmälääkeen ja käperryin sohvan nurkkaan. Torkahdin ja heräsin, olin elossa! Ihanaa! Olin iloinen ja lämmitettiin sauna. Saunan jälkeen ajattelin palkita itseni, ottamalla yrttilikkööriä - VIRHE! (yrtit eivät aina ole hyvästä)

Nautiskelin sitä muutaman lasillisen ja menin sitten nukkumaan. Heräsin siihen, kun oksensin… Siis kertakaikkiaan, minun mahani kääntyi kokonaan ylösalaisin. Koko seuraava päivä meni sängyssä, sillä olin niin huonossa kunnossa. Jossain vaiheessa sain otettua pahoinvointilääkettä ja se kierto loppui, mutta silti olo oli erittäin hutera, eniten kuitenkin henkisesti.

Tuli mieleen veljeni aikoinaan lausuma lausahdus, että eikö sitä ikinä opi? Jos iskee kirveellä jalkaan ja sattuu, ei taatusti iske toista kertaa. Jos olin juuri ollut vattataudissa ja migreenissä, niin eikö niissä ollut tarpeeksi? Ilmeisesti ei. Lapset sitten vielä lällättivät, että - Äitillä on darra…

Menee varmaan viikkoa ainakin ennen kuin taas toivun. Siis, jos olisi ees ollut kivaa, että vois jotenkin puolustella, mutta en löydä puolustukselle sanaa, joten olen syyllinen, omaan olooni. Josta toki aion selvitä ja toivottavasti muistan taas jonkin aikaa, ennen kuin jälleen isken kirveellä jalkaan.

Susupetal se taas innoitti tähän ja oli pakko tarttua tai aihe tarttui minuun.

Lapsuudessani kaikki oli syntiä, myös elokuvat. Ei siis mitään saumaa päästä elokuviin, kun syntisen huvin lisäksi se vielä maksoi. Vaan, sitten eräänä päivänä, jostain kumman syystä, jota en siis muista, pääsin elokuviin. Luullakseni se ilo oli koulun puolelta. Olisko peräti niin, että koulu olisi maksanut sen ja koska oli kyse historiallisesta elokuvasta, niin jostain syystä tai juuri sen takia, pääsin sitä katsomaan.

Elettiin siis jotain 1970-luvun alkua ja leffa oli DON QUIJOTE!

Olin haltioissani. Pidin tavattomasti elokuvasta ja erityisesti siitä fiiliksestä, että olin oikeissa elokuvissa! Siinä oli jotain niin hienoa, etten ole siitä fiiliksestä vieläkään eroon pääsyt. Edelleen olen aina intoa täys kun menen elokuviin ja nautin suunnattomasti kun näen elokuvan valkokankaalta. Siinä on jotain niin upeeta, että todella harvoin katson elokuvia TV:stä tai DVD:ltä. Kotona on vain olevinaan niin paljon muuta tekemistä tai sitten jotain häiriötekijöitä Vaan kun menee elokuviin ja maksaa siitä, niin saa kyllä nauttia koko rahan edestä! On se vaan eri hienoa!

Niin, siihen elokuvaan. Kuka viisaampi kertoisi, minkä elokuvan näin? Siis, mikä versio pyöri elokuvateattereissa 70-luvun alussa? Muistan vain tarinan, en muuta..niin, ja sen fiiliksen

Meil on nyt ihan uus sellanen kapistus, joka antaa lämpöä koko perheelle ja vain nappia vääntämällä.

Vanha alkoi nikottelemaan ja tehtiin siitä valitus. No, johan me sitä 9v rääkättiin tämän tästä ja kui kauan sitä ennen kaikki edelliset asukkaat.  Niinpä, sähkäri, aika sähäkkä mies, tuli käymään ja tuli siihen tulokseen, että joo, kyllä te uuden saatte Jee-ee! Heti seuraavana aamuna eli eilen, oli sovittu, että silloin SE saapuu! Nousin ajoissa tyhjentämään vanhaa kiuasta kivistä. En päässyt alkua pitemmälle, kun Pien mies heräsi ja halusi jatkaa kivien keräilyä. Juuri kun kiuas oli tyhjä saapui uusi kiuas. Ja uudet kivet, jotka oli pestävä. Minun oli lähdettävä asioille, mutta Pien mies halusi pestä kivet. Kaikin mokomin, sillä muita vapaaehtoisia ei edes ollut.

Eiköhän pian päästä kylpemään, kun saadaan kivet aseteltua paikoilleen.

Oli muuten niin hienoo saada se kiuas, et oli pakko sille sähkärillekin siitä mainita, että kui kovasti innoissaan me kaikki olimme. Ihan ku olisi joulu, kun saa jotain uutta! Sanoi ymmärtävänsä hyvin, sillä oli oli itekkin jo pienestä asti tottunut siihen, ettei sitä kaikkea voi saada!